Kulutusjuhla

Avainsana: Kanta-asiakkuus

Kanta-asiakastiedot tekevät rintaliiviostoksista helppoa

Nollavaimo osti rintaliivit: ”Kävin viikolla ostamassa itselleni rintaliivit. Ikinä koskaan aikaisemmin ei ole mainitun vaatekappaleen osto ollut niin helppoa. Tein kaikkien aikojen ennätyksen. Kuin olisi kurkkua ostanut. Siihen tarvitaan vain kanta-asiakkuus ko. liivikaupaan…

Eri firmojen kanta-asiakkuudet yhdelle viivakoodilliselle kortille

”Tässä ei sitten tule erillistä korttia, vaan kanta-asikkuutesi voidaan laittaa esimerkiksi KELA-korttiin”, Polarn O. Pyretin myyjä kertoi. Tämän tiedon ansiosta olin heti valmis kanta-asiakkaaksi. En todellakaan halua yhtään lisäkorttia, mutta jos eri kanta-asikkuudet…

”Ottakaa tietoni, Kesko ja S-ryhmä”

Kari Haakana toivoo, että kaupparyhmät hyödyntäisivät paremmin hänestä tallentuvia ostotietoja: ”Ymmärrän varovaisuuden ja tietosuojan tarpeellisuuden, mutta silti toivoisin, että voisin antaa kaupoille mahdollisuuden käyttää omaa dataani nykyistä laajemmin ja niin, että ostotietoni olisivat…

”Rahabonuksilla pelaaminen voi tuoda mielihyvää”

Kaupan liiton blogissa Heli Paavola kertoo kanta-asiakkuuskokemuksista väitöskirjaansa perustuen: ”Kuluttajat saattavat aikaistaa tai viivyttää ostoksiaan saadakseen parhaimman mahdollisen bonushyödyn. Rahabonuksilla pelaaminen voi tuoda kuluttajalle mielihyvää ja olla itsessäänkin keskittämisen syy. Tällainen taitavan ostajan…

Muista tarkistaa Finnairin Plus-pisteesi ja selvitä, miten niitä voit käyttää

Tarkan markan blogissa Markus kirjoittaa Finnairin kanta-asiakasjärjestelmästä ja Finnairin asiakaspalvelusta. Kehuja tipahtelee, mutta kehitettävääkin riittää: ”Pisteet vanhenevat kohtuullisen nopeasti, joten suosittelenkin kaikille, että: 1. Selvität, että paljonko sinulla on Plus-pisteitä 2. Ilmoitat aina…

Kenelle Veripalvelu lähettää aktiivisten luovuttajien lahjat?

Tuote ottaisi mielellään vastaan Veripalvelun lahjat aktiivisille lahjoittajille: ”Kulta sai postista paketin SPR:n Veripalvelusta! Häntä lahjottiin hienolla juustohöylällä. Hän on ennenkin saanut sieltä paketteja. Niissä lukee aina “olet meille tärkeä”. Minä olen luovuttanut…

Humppilan lasitehtaan myymälässä hallittiin kanta-asiakkaan palvelu

Norppa piti Humppilan lasitehtaan Iittalan myymälän tavasta huomioida kanta-asiakas: ”Kassalla myyjä totesi, että ”sinulla on täällä 20 euron arvoinen voucher-käyttämättä”. Kuinka mukava yllätys – 20 euroa pois ostoksista noin vain, enkä tosiaan olisi…

Bonuskorttiin retkahtaa helposti, mutta omat oikeudet kannattaa muistaa

Fondian juristi Marika Aho-Nissinen kirjoittaa kanta-asiakaskorteista: ”Ensisijaisesti annamme tietoja juuri suostumuksen kautta. Seisomme kassalla takki päällä kuumissamme ja lapsi toisessa kädessä, kun meiltä kysytään: ”Oletko jo meidän kanta-asiakas?” Vastaamme tähän ”En ole ja…

Pelastusarmeijan kanta-asiakkaan etuja

Kartanon Matti vinkkaa Pelastusarmeijan kanta-asiakkuudesta: ”Pelastusarmeijan kirpputorit myöntävät kanta-asiakkailleen 30 % alennuksen ostoksesta kuin ostoksesta 11.-15. maaliskuuta välisen ajan. Usein kirjoja Tampereen Puutarhakadun toimipaikasta ostavana hankin reilu vuosi sitten itselleni kanta-asiakaskortin muistaakseni 15…

Kanta-asiakas sai ravintolasta yllätyksekseen alennuskortin

Katleena on Hämeenlinnan Huviretken kanta-asiakas, ja joulunaika toi mukanaan yllätyksen: ”Sain postissa joulukortin, jossa oli henkilökunnan omakätiset allekirjoitukset sekä alennuskortti: kaksi pääruokaa yhden hinnalla. Näin pieni ele ilahdutti todella paljon. Erityisesti omakätiset allekirjoitukset…

Older Posts »
Page 1 of 2