Saara suosittelee harventamaan kauppareissuja: ”Harventamalla ruokakaupparetkiä säästää aikaa, rahaa ja vielä ympäristöäkin. Jos käy harvemmin kaupassa, tilaisuuksia heräteostosten tekemiseen tulee vähemmän, joutuu ylipäätään syömään hieman suunnitelmallisemmin ja kuljetusmatkatkin vähenevät. [- – -] Jos lähtötilanne on se (kuten meillä oli) että ruokakaupassa on totuttu asioimaan harva se päivä kaiken välttämättömän kuten tuoreen maidon ja leivän perässä, on edessä tapojen muutos. Tietenkin oma, satoa tuottava kasvimaa on oikein kiva. Mutta talvella sellaista ei ole kellään. Joten perusedellytykset ruokakauppakäyntien harventamiseksi ovat yksinkertaiset: annos päättäväisyyttä, suunnitelmallisuutta ja hieman säilytystilaa (jonka puutetta tosin voi auttaa keinolla jos toisellakin). Myös jonkinlainen ruuanlaittotaito on hyvä olla hankittuna. Leipomistaidosta on myös paljon iloa, etenkin jos et pidä näkkileivästä.

Jotta kaiken tarvittavan saisi kaupasta kerralla mukaan, tarvitaan kunnollinen kauppalista. Se puolestaan perustuu ruokalistaan johon on merkitty kaikki se mitä perhe aikoo viikon aikana syödä kotona. [- – -] Joka tapauksessa, suuri osa kauppamatkan vaivalloisuudesta liittyy itse kauppaan kulkemiseen ja ruokakassien raahaamiseen. Nämä vaivat eivät suinkaan tuplaannu kun kauppareissut harvenevat.” (Mari Koo)