Tänään on vietetty maailman vesipäivää ja aloitettu samalla jätevesiviikko:
”Maailman elintarvikeviraston arvion mukaan 1,8 miljardia ihmistä asuu kuivuusalueilla vuonna 2025. Samalla maailman väestöstä kaksi kolmannesta kärsii ajoittain veden puutteesta. [- – -] Suomessa alkaa maailman vesipäivänä valtakunnallinen jätevesiviikko, jonka aikana on tarkoitus vauhdittaa jätevesien parempaa puhdistusta etenkin haja-asutusalueilla. Entistä tiukemmat ympäristömääräykset astuvat voimaan tammikuussa 2014.”
Viikonloppuna eli lauantaina 27. päivä sammutetaan valot WWF:n operoiman Earth Hourin mukana klo 20.30–21.30. Yksi tapahtuman kansainvälisesti näyttävistä tempauksista on Eiffel-tornin pimeneminen, joten piti tietysti napata Pariisin reissulla kuva tapahtuman kortista.
Tapahtumia on tietysti myös ympäri Suomen, esimerkiksi Helsingin Espalla on musiikkia ja tuliesityksiä. Myös Tampereen Porkkanamafian tempaus (tapahtuman sivu Facebookissa) ravintola Kahvillassa ottaa osaa Earth Houriin:
”Päivän aikana luvassa on ohjelmaa lapsille ja aikuisille sekä illan kohokohtana Earth Hour klo 20.30–21.30, jolloin tunnin ajan nautitaan akustisesta musiikista kynttilän valossa.”