Kierrätyskeskus kertoo tiedotteessaan, kuinka heidän kauttaan on kulkenut entistä enemmän tavaraa:
”Vuonna 2009 Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kautta kiersi yli 1 200 000 tavaraa hyötykäyttöön ja asiakkaita oli yli 250 000. Tavaramäärä kasvoi vuonna 2009 noin 30% ja asiakasmäärä 18% vuoteen 2008 verrattuna. Nousutahti jatkuu myös kuluvana vuonna, sillä tammi-helmikuussa 2010 tavaramäärä oli jälleen kasvanut 20% verrattuna vuoden 2009 vastaavaan aikaan.
Luvut kertovat myös pääkaupunkilaisten lisääntyneestä halusta kierrättää tavaroitaan hyötykäyttöön.
– On tosi hienoa, että ihmiset haluavat tuoda tavaroita kierrätykseen ja näin huomioida ympäristön, iloitsee Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen myymälätoimintojen johtaja Aatos Weckman.”
En yhtään epäile ihmisten halua kierrättää ja hankkia käytettyjä tavaroita. Pidän sitä erittäin suositeltavana.
Mutta silti on mielestäni jotenkin masentavaa, että meillä on niin paljon kaikenlaista, jota voidaan laittaa kiertämään ja sitten ottaa uutta tilalle. Parhaat ja rakkaimat esineet eivät päätyisi edes Kierrätyskeskukseen.
Kierrätettävän tavaramäärän kasvu voi myös osaltaan kertoa siitä, miten kokonaisuudessaan tavarat vain lisääntyvät. Eli ehkä sitä uuttakin ostetaan yhä enemmän, ja sitten vanhempaa pistetään eteenpäin.
Ongelmajätettä keräävät autot kiertävät taas pääkaupunkiseudulla
Pääkaupunkiseudun kierrätykseen liittyen: HSY:n keräysautot kiertävät joka kevät Espoossa, Kauniaisissa, Helsingissä, Vantaalla ja Kirkkonummella. Autoihin voi tuoda ongelmajätteitä, sähkö- ja elektroniikkaromua sekä metalliromua. Keräysautokierros on jo alkanut ja se kestää toukokuun loppupuolelle. Oman lähimmän pysähdyspisteen aikataulu löytyy nettisivuilta, esim. Helsingin aikataulut.
Vaiheinen
Kierrätyskeskus teke hyvää ja tärkeää työtä. Me kuluttajat sen sijaan emme tee, mistä tuo huolesi kertoo. Sanoisin sen suoremmin: Me kulutamme liikaa ja ostamme liikaa erilaisia tuotteita ja tavaroita, joista edes osa (onneksi) päätyy kierrätykseen.
Kuitenkin pitäisi vahvasti pyrkiä siihen, että kulutusta ja ostamista vähennetään.
(IMHO: Kuka voi selittää, miksi ”shoppailu” on joidenkin mielestä Suomen toiseksi suosituin harrastus? Miten shoppailu edes voi olla harrastus määritelmiensä mukaan? Jos se on, niin jokin asia nyt vaan ei enää ole kohdallaan ja liian ison osan kansakunnasta pitäisi hankkia itselleen elämä).
nelle
Vähän aihetta sivuten: nämä kuvat kyllä pysäyttivät tänä aamuna: kannattaako ostaa halpaa krääsää, etenkään krääsää jossa lukee: Made in China.
http://www.chinahush.com/2009/10/21/amazing-pictures-pollution-in-china/
Mari Koo
Vaiheinen, juu, osasit sanoa sen suoraan ja paremmin 🙂
Kirpputorien ja kierrätyskeskuksien olemassaolo osaltaan mielestäni kertoo siitä, miten paljon sitä tavaraa on ja miten me sitten voimme mukamas paremmalla omatunnolla ostella, kun voimme siirtää tavarat varsin vaivatta pois omista silmistä, kun emme niitä enää tarvitse. Kirpputorilla itsekin sorrun ostelemaan jotain siksi, että halvalla saa ja tämähän on kierrätettyä ja voin sitten heittää itse jonnekin kirppikselle, jos en tykkääkään.
Nelle, tuollaiset kuvat pistävät aina miettimään. Tässä yksi lisää: http://www.downtoearth.org.in/dte_slideshow/Waste_mismanagement_20090221/Waste_mismanagement.htm#slidenumber
Stazzy
”Mutta silti on mielestäni jotenkin masentavaa, että meillä on niin paljon kaikenlaista, jota voidaan laittaa kiertämään ja sitten ottaa uutta tilalle. Parhaat ja rakkaimat esineet eivät päätyisi edes Kierrätyskeskukseen.
Kierrätettävän tavaramäärän kasvu voi myös osaltaan kertoa siitä, miten kokonaisuudessaan tavarat vain lisääntyvät. Eli ehkä sitä uuttakin ostetaan yhä enemmän, ja sitten vanhempaa pistetään eteenpäin. ”
Tätä tulee aina mietittyä muotiblogeja lukiessaan, kun monet tuntuvat ”lunastavan itselleen oikeuden” ostaa paljon uutta sillä, että myyvät käytetyn kirppiksellä pois. Ja sitten ollaan niin esikuvia, niin esikuvia. Hyvä joo, että kierrätetään, mutta eikös sen kulutuksen vähentämisen pitäisi lähteä vähän kauempaa? (Peesaan siis viimeistä kommenttia.. ei näköjään ole mitään uutta sanottavaa 😉 )