Kemikaalikimaran Anja kirjoittaa punkkipannasta: ”Poiketessani apteekissa näin pakkauksen, jossa luki isolla ”Myrkytön punkkipanta”. [- – -] Olin tosin varsin skeptinen koko asian suhteen, mahtaako toimia lainkaan.
Kyseisen punkkipannan teho perustuu yrtteihin. Toisin sanoen se haisee niin voimakkaasti yrteiltä ja kasveilta: eukalyptukselta, meelialta ja puolanmintulta, että öttiäiset pysyvät loitolla. Tuumin aluksi, että kannattaako kiusata eläintä voimakkaalla hajulla, joka ei sinänsä ole paha, mutta ei erityisen hyväkään. Omaan nenään se tuntuu aika tavalla, mutta ei kissa siitä tunnu piittaavan. Tosin haju on mielestäni hieman lieventynyt ajan kuluessa. Mutta mikä olennaisinta – punkkeja ei ole tarvinnut nyppiä. Tehoa pannalle luvataan neljä kuukautta. Kelpaa kissan löhoillä heinikossa. Luulisi kyllä, että etenkin koiria, joilla on tarkkaa hajuaisti, yrttipanta häiritsisi. Koirien versiossa varoitetaankin: ”Tuoksu voi herkistää koiran hajuaistia.” Onko kukaan kokeillut yrttipantaa koiralle?” (Mari Koo)
Henna
Joo koiran nenä ei kyllä oikein niistä tykkää hirveästi tykkää ainakaan mun kuuleman mukaan mutta kaverin koira joka kokeili ja sillä on muutenkin yliherkkänenä eli ei oikein varmasti voi sanoa kannattaa varmaan vaan kokeilla.