pni kehuu kortteja valmistavan Moon asiakaspalvelua. Posti säilyttää pakettaja pari viikkoa, jonka jälkeen ne palautetaan lähettäjälle, eikä pni ollut ehtinyt loma-aikanaan ajoissa noutamaan lähetystä. pni olisi halunnut kortit mukaan Englantiin, ja Moo tuli avuliaasti vastaan: ”Kertoivat, että voivat lähettää uudet (!) kortit hotelliini Lontooseen pikapostina (ilman lisäkuluja), jolloin niiden pitäisi saapua perille ollessani paikan päällä. Eivät uskaltaneet vedenpitävästi luvata korttien ehtivän perille ajoissa, mutta lupasivat yrittää.

Kiitin asiakaspalvelua vuolaasti ja he puolestaan regoivat kiittämällä kiitoksista.

Viikkoa myöhemmin, keskiviikkona 21.7. Lontoossa, kun hotellin pakolliset paperityöt oli tehty ja huoneen avain livahtanut taskuuni, mainitsen vastaanotossa palvelevalle henkilölle, että lähipäivinä tänne saattaa hyvinkin saapua paketti nimelläni. Hämmennykseni oli suuri ja iloni lähes rajaton, kun kävi ilmi, että Moolta olikin jo paketti odottamassa minua. Sain kuin sainkin korttini.” (Mari Koo)