Kulutusjuhla

Kun ennakoiva tekstinsyöttö ei kännykässä toimi halutulla tavalla

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen blogissa Lasse Koskela ruotii Nokian kännykkää: ”Minulla on ollut monta Nokian puhelinta. Seuraava ei ole Nokia.

Edellinen Nokiani oli kaunis (olisko ollut sitä disainia?): mustaa ja hopeaa. Ei näkynyt numeroita, ei kirjaimia, ei mitään. Nappia painaessa ne tulivat esiin. Mutta kun kun tihrutti tekstiviestiä, ehti valo sammua. Jos painoi sokkona jotain nappia, tuli siirtyneeksi milloin millaiseenkin toimintoon, josta takaisin päästäkseen oli palattava monen painalluksen jälkeen alkuun. [- – -] Sitten vittuun. Yritin kirjoittaa sanan ”vittu” tekstiviestiin. Ei onnistunut. Ottamatta kantaa sanan semantiikkaan taikka tyyliarvoon totean, että se on yleisesti käytetty sana – ja monesti minunkin mielestäni tarpeellinen. Nokia insinöörikielitietielijä ei kuitenkaan tunne vittua.” (Mari Koo, kiitos linkkivinkistä Kaisa K:lle)

1 Comment

  1. Linkki kiertoon – I beg to differ. 😉