Kulutusjuhla

Plan Suomi ja lahjoituskampanja Otto-automaateilla: sekä tykkäystä että kielteistä suhtautumista

Plan Suomi aloitti noin viikko sitten kampanjan, jossa Otto-automaatilla voi rahannoston yhteydessä lahjoittaa rahaa.

Kampanja on hermostuttanut monet automaateilla asioineet. Ylen uutisten kommenteissa joku epäilee rahankeräystapaa laittomaksi ja toisen mielestä lahjoitusmahdollisuus tekee rahannostosta vaikeaa. Länsiväylän artikkelissa haastateltu sanoo, ettei keräys sovi pankkiautomaateille.

Plan Suomi on koonnut nettisivuilleen vastauksia yleisimmin esitettyihin kysymyksiin. Siellä kerrotaan mm. se, että jos rahaa lahjoitti vahingossa, niin oikaisupyynnöllä summan saa takaisin. Tavoitteena on ollut luoda mahdollisimman helppo ja pienillä kustannuksilla toteutettava keräystapa.

Jonnan Pohjolan kasvatit -blogissa ja blogin kommenteissa kampanja nähdään positiivisesti:

”Eilen rahaa nostaessani automaatti kysyikin, haluaisinko noston yhteydessä lahjoittaa yhden euron Planin Koska olen tyttö -kampanjalle. Ihan puskista pyyntö ei tullut, koska kampanjan mainos oli ottomatin etusivulla jo heti siihen saapuessani. Tokihan minä nyt euron lahjoitin.

Arvasin, että tällaisesta nousee kyllä keskustelua. Niinpä en yllättynyt lukiessani IS:n sivuilta uutisen aiheesta. Sen sijaan ihmettelin kovasti ihmisten riehaantumista. Uutisen yhteydessä ollut keskustelupalsta oli hetkessä täyttynyt vihaisista ihmisistä, jotka tuntuivat olevan valmiita repimään sekä oman että kaikkien muidenkin päät irti.

Nyt oli kyse siitä, että pitäisi lahjoittaa omistaan jotakin hyväntekeväisyyteen. Tämähän on tietenkin aihe, joka houkuttelee keskustelupalstoille katkeria ja elämäänsä vihaisia ihmisiä. {- – -}

Moni myös ilmeisesti luuli, että lahjoitukseen olisi pyydetty nostosumman kokoista summaa. Jos ei heti repisi persettään, niin olisi varmasti ymmärtänyt senkin, että lahjoitettavaksi pyydettin ihan vain sitä yhden ainokaista euroa.”

Koska itse en ole Suomessa, niin en ole rahaa nostanut enkä lahjoitusta tehnyt. Mutta kiva olisi kuulla, miten Kulutusjuhlan lukijakunta tällaiseen keräystapaan suhtautuu.

8 Comments

  1. muakin tää enemmän ärsytti kuin ilahdutti, vaikka jäin sitten miettimään, että miksi.

    luulen, että osa harmistusta on se, että pankkiautomaatilla käynti on aika monelle automatisoitu toiminto. painellaan nappeja totutussa järjestyksessä ja hyvä jos muistetaan lukea (yleensä ei varmaan muisteta), että mitä siinä ruudulla lukee. niinpä a) lahjoituksen saattaa joko tehdä vahingossa – eikä sitten takuulla ole varma, mitä tuli lahjoitettua, eikä se tunnu kivalta b) automaatin näytöltä on nopeasti vaikea saada selvää, mitä pyydetään – koska loppusumma on korostettu, on itsellenikin tullut pari kertaa fiilis kahdenkympin lahjoituksesta. ja jos jollekin on käynyt peräkkäin sekä a) että b), saattaa automaatilta poistua tosi epävarmana siitä, mitä tuli tehtyä ja paljonko rahaa annettua.

    otaksun, että useimmille ongelma ei ole se euron lahjoitus vaan epävarmuuden ja kontrollin menettämisen tunne, joka yhdistettynä raha-asioihin EI ole kiva tunne. käytettävyysmielessä on ehkä moka lisätä toimintovaiheita masiinaan, jonka käyttäminen on mitä suurimmassa määrin rutiinia. näin ainakin tällasesta käyttöliittymäsuunnittelija/käytettävyysnäkökulmasta.

  2. En usko että tuollaisten mainosten lisääminen varmaankaan vaikeuttaa kenekään blogia lukevan tai kommentoivan käyttökokemusta mutta mielenkiintoisempaa olisi selvittää esimerkiksi se miten pientä printtiä & sekavaa grafiikkaa sisältänyt mainos on vaikuttanut esimerkiksi heikkonäköisten tai muuten toimitarajoitteisten asiakkaiden käyttökokemukseen..

  3. Minä pidän paljonkin tästä ideasta, että helposti pankkiautomaatilla voi lahjoittaa rahaa. Useimmiten yhden vaivaisen euron lahjoitus tarkoittaisi tuntien työurakkaa, kun ensin pitää valita että kenelle ja sitten että miten ja lopulta toteuttaa. Jos nyt voi vaan painaa OK, niin mielellään lahjoitan. En kuitenkaan ole Suomessa, joten en tiedä miten se on käytännössä toteutettu. Käyttöliittymä voi varmasti tehdä eron hirveän ja miellyttävän välillä.

  4. Kaliforniassa kerätään varoja Japanin kriisituelle samaan tapaan: http://lakritsipiippuvallankumous.wordpress.com/2011/03/16/pankkiautomaatti/

    Täällä lahjoitusmahdollisuus oli niin hyvin toteutettu, että tykkäsin. Kuulopuheiden perusteella suomalaisversio ei ole ollut yhtä onnistunut. Toki myös hyväntekeväisyyteen lahjoittamiseen ylipäänsä suhtaudutaan Yhdysvalloissa toisin kuin Suomessa, jossa moni ajattelee veronmaksun hoitavan tarvittavat tulonsiirrot.

  5. Lähtökohtaisesti pidin ideasta, ja pidin myös toteutusta riittävän selkeänä.

    Positiiviseen (käyttö)kokemukseen lienevät kuitenkin vaikuttaneet ainakin nämä seikat:
    – Tiesin kampanjasta jo ennen automaatille menoa; se ei siis tullut puskasta, ja tiesin, mitä odottaa.
    – Kiinnitän pankkiautomaatillakin yleensä huomiota siihen, mitä teen, enkä mene automaattiohjauksella.
    – Kuten mainittua, suhtauduin lähtökohtaisesti positiivisesti tällaiseen lahjoitustarkoitukseen.
    – Muun lisäksi vaikuttaa ehkä myös se, että olen sillä lailla ”löysä” rahankäyttäjä, että vaikka jokaisen euron laskenkin, en laske jokaista euroa, eli valinta laittaa euro johonkin tällaiseen muun ohessa ei ainakaan nyt ollut suurensuuri asia tai aiheuttanut Liinan sinänsä hyvin aiheellisesti esille nostamaa kontrollintunteen menetystä, enkä muutenkaan laske, että se olisi ollut minulta pois. Itsehän siinä valitsin, ostanko eurolla minulle tarjotun asian, ja kai sitten sain jotain myös vastineeksi. Asia ehkä olisi eri, jos kolehtia kerättäisiin mielestäni kyseenalaisempaan tarkoitukseen, ja silloin tietysti löytäisin itseni näiden harhautuksesta raivostuneiden joukosta. 😛

    Omasta mielestäni kiintoisana havaintona totesin kuitenkin olevani sikäli ahne, että varmuuden vuoksi molemmilla kerroilla vaihtoehdoista vähemmän vai enemmän valitsin nostaa enemmän kerralla. Mitä ilmeisimmin halusin ostaa itselleni sädekehää sillä, että enhän minä nyt voi tuollaisesta pienestä lahjoituksesta aktiivisella valinnalla kieltäytyä, nostetaan siis varmuudeksi vähän enemmän, ettei heti tarvitse lahjoittaa uudestaan… Jos tällainen ilmiö on yleisempikin, voi olla, että se vaikuttaa jopa käteisen rahan kysyntään nostettujen määrien kautta. Onhan se eri asia lahjoittaa euro kuudenkympin kuin kahdenkympin nostosta, samoin kuin on psykologisesti eri asia lahjoittaa euro yhdestä kahdenkympin nostosta ja jättää kahdesta samanlaisesta lahjoittamatta, kuin lahjoittaa se sama euro yhdestä kuudenkympin nostosta.

    Vaikka lähtökohtaisesti pidinkin ajatuksesta, niin ei tämä pankkiautomaatin palveluvalikoiman laajentaminen silti varauksetta hyvä idea ole. Niin kuin joku jossain kommentoikin, mitä seuraavaksi – saammeko valita vaihtoehdoista ”nosto 20 e” tai ”tililläsi on vain 22,18 e, haluatko pikavippiä 200 e”?

  6. Hieno kampanja.

    Automatialla on Suomessa monopoli. Joten jos tämmöiset yleistyvät, niin Automatia nettoaa aika hyvin: viikon lahjoistusslotin saa eniten tarjoava. Veikkaisin provikoiden nousevan merkittäviksi, yli 50% tuotosta.

Comments are closed