Urputusjoulukalenterin ei tarvitse päättyä kahdenteenkymmenenteenneljänteen luukkuun. Uusia urputtamisen aiheita löytyy aina, myös sesonkiajan ulkopuolella. Tällä kertaa olen kunnianhimoinen ja rakennan sillan Timo Soinin ja Steve Jobsin välille. Sillanrakennusaineena toimii ”ehkä mä nyt vaan oon niin vitun tyhmä” lause, jota kuulin kerran käytettävän iPhonen ylivertaisuuden perusteluna: Yksi nappi sopii tyhmälle ja on ylvästä olla tyhmä. En ole kuullut samaa perustelua käytettävän politiikassa. Päinvastoin, olen kuullut samankaltaisen lauseen liitettävän Timo Soinin äänestäjään negatiivisella merkityksellä varusteltuna.
Turpaan tulee, mutta pyydän muodostamaan stereotypian Steve Jobsin tuoteperhettä avoimesti ylistävästä ja Timo Soinin puoluetta avoimesti vastustavasta henkilöstä. Yhdistä siihen tyhmyyden ylistämisen ja vastustamisen ristiriita. Mielestäni tässä on kiehtova mielikuva, riippumatta siitä mitä näistä herroista ajattelee.
Kuluttajalla on oikeus, jopa velvollisuus olla tyhmä ja hän on silti oikeassa. Äänestäjän pitäisi lukea ja ymmärtää äänestämisen opaskirjat ja hän on silti väärässä. Yhteiskunnan tulee olla avoin, mutta yritystoiminnan avoimuus on osakkeenomistajien etujen vastaista. Yhteiskunnan tulee olla vapaa ja tasa-arvoinen, mutta yrittäjällä on oikeus päättää kuka hänen tuotettaan saa käyttää ja miten. Poliitikko teilataan kun hän sanoo jotain kansalaisvapauksia vastaan, mutta kun yrittäjä rajoittaa asiakasvapauksia, hän on visionääri. Kysyin minua viisaammilta tästä häiritsevästä ristiriidasta, tarkistaakseni että näenkö maailman jotenkin merkittävällä tavalla väärin. Sain vastauksen, että yrityksen tehtävä on tehdä voittoa yhteiskunnan luomien sääntöjen puitteissa. Yhteiskunnan tehtävä on siis pyrkiä hahmottamaan kokonaisuutta ja yhteisen edun mukaisesti rajoittaa yritysten toimintavapauksia. Näinhän se menee, mutta valitettavasti joudun kansalaisena olemaan sekä kuluttaja että äänestäjä, eli minun on opeteltava nielemään populismia toisaalla ja sylkemään sitä toisaalla?
Ehkä minulla on jokin insinöörin geenivirhe. Osaan kyllä katsella maailmaa sekä kuluttajana että äänestäjänä, mutten osaa sujuvasti vaihtaa näkökulmaa. Kauppakeskuksessa en tietenkään saa kulkea tyhjätaskuna häiritsemässä liiketoimintaa, mutta toria saan kuluttaa ilman kuluttamista? Saan naulata seinääni minkälaisen taulun haluan, käyttäen valitsemaani vasaraa, mutta puhelimeeni saan valita vain puhelinvalmistajani hyväksymiä, puhelinvalmistajan hyväksymällä tavalla valmistettuja koristeita, koska se on kuluttajan etujeni mukaista? Skitsofrenian kliimaksi lilluu jossain (voittoa tavoittelevan) median käynnistämässä vakavassa vaalikeskustelussa, jota kommentoidaan (voittoa tavoittelevan) sosiaalisen median välineen kautta erinäköisin helpoksi tehtyjen tykkäämisrajapintojen kautta.
”Tyhmyys” on usein älykkään suunnitteluprosessin tulosta. Siksi en suostu näkemään eroa asiakkaita tavoittelevan yrityksen ja äänestäjiä tavoittelevan puolueen välillä. Jos ongelmaan löytyy helposti ymmärrettävä ratkaisu ja sen suostuu moni ostamaan, on ratkaisu hyvä. Sellaista on helppo markkinoida eikä markkinointiviestintään kuulu monimutkaisten pitemmän aikavälin seuraamusten analysointi. Jos annettu ratkaisu ei kelpaa, voi olla ostamatta. Jos ei kelpaa että muut ostavat, jäljelle jää vain urputtaminen. Näin on käsittääkseni vaalien jälkeen paljon tehtykin, etenkin siellä sosiaalisen median puolella. Toivottavasti tulee paljon tykkäämisiä, olisi nimittäin hienoa nähdä useamman vaalikausiurputtajan muuttuvan kvartaaliurputtajaksi.