Viides rooli arvostaa hyvää matkaopaskirjaa: ”Suunnitteluvaiheessa kirjan koolla tai muodolla ei ole väliä, mutta matkalukemiseksi tarkoitetun oppaan pitää olla kevyt ja kompakti, toisin sanoen sen on mahduttava taskuun tai pieneen käsilaukkuun. Haluan myös, että teksti on säkenöivää ja taustoittaa persoonallisella tavalla niitä nähtävyyksiä, museoita, reittejä ja ruokapaikkoja, jotka kirjoittaja on nostanut esiin. Vaikka arvostan hyviä valokuvia, en tarvitse niitä mukanani kulkevassa kirjasessa. Näenhän kohteet omin silmin. Siksi piirroskuvitus toimii usein valokuvia paremmin. Kirjastoissa ja kirjakaupoissa on hyllymetreittäin opuksia suomalaisten suosikkimatkakohteista ja suurista kaupungeista, mutta mikäli matka kohdistuu pienille paikkakunnille, matkakirjan hankkiminen voi olla vaikeaa. Toki sellaisen voi tilata myös verkosta, mutta taskuun mahtuva opas kannattaa mielestäni hankkia vasta perillä.
Näin tein myös pari viikkoa sitten, jolloin matkustin viikoksi Oxfordiin. Olin yllättynyt, ettei Akateemisesta kirjakaupasta löytynyt ainoatakaan Oxfordiin keskittyvää matkaopaskirjaa. En kuitenkaan ollut huolissani, tiesinhän olevani matkalla kaupunkiin, jossa sijaitsee yksi maailman parhaimmista kirjakaupoista, Blackwell´s, jonka pelkästään pohjakerroksessa on kirjoja yli viiden hyllykilometrin pituudelta. Myös kaupunkien matkailutoimistot ovat oivallisia aarreaittoja, ja sieltä löysin tällä kertaa kaiken tarvitsemani. (Mari Koo, kiitos vinkistä Kaisa K:lle!)