Kriisi ottaa kantaa juttuun, jonka mukaan joku on närkäytynyt siitä, että hotelleja mainostetaan lapsilta kiellettyinä: ”Pointti vain on, että siinä missä työnantajalla on oikeus määrittää yrityskulttuurinsa pelisäännöt ja valita työntekijänsä, ravintoloilla ja hotelleilla on oikeus valita palvelukulttuurinsa ja asiakkaansa. Yhden leipälaji on Bamse-klubi, lastenaltaat ja työntekijät, joilla hymy ei hyydy edes silloin, kun kompastuvat penskaan ja rojauttavat perheen illallisen maahan (ja perhe tekee hotellille valituksen, koska joutui odottamaan ruokiaan). Toisen parasta osaamista on luksuskokemuksien luonti pariskunnille ja sinkkujuhlien järjestäminen. Kummassakin tapauksessa on sekä järkeenkäypää että oikeutettua rajata asiakaskunta sen mukaan.
Mutta nousiko suurin äläkkä sittenkin oikeastaan siitä, että joku kehtaa oikeasti vielä mainostaakin palveluitaan? Ilmineeraamalla suorasukaisesti, että toisinaan lapset ovat yksiä helvetin apinoita, joista pitää päästä vähintään tuhannen kilometrin päähän karkuun edes hetkeksi. Eikä vain toisten lapset, vaan myös omat. Sitäkö se äläkkä nyt oli, että on niin rumaa puhua totta? Ja vielä mainoksessa! Mainoksissahan pitää valehdella, kosiskella ja kumartaa joka suuntaan niin kuin ei omistaisi persettä lainkaan. Skandaali! Vähintäänkin lapsiperheiden erinomaisuuden törkeää loukkaamista.” (Mari Koo)
Anu
Hupaisaa (Taloussanomien) jutussa oli ainoastaan vakuuttelu, että kyse ei ole lapsivihamielisyydestä, koska siitä nimenomaan on kyse (ei välttämättä palvelujen tarjoajan, mutta kylläkin asiakkaiden puolelta). Ja myös se, että puhuttiin ”halusta viettää loma rauhassa ilman melua” ja sitten listattiin kohderyhmään kuuluviksi mm. juuri aikuistuneet nuoret ja 50-vuotispäiviä juhlistavat kaveriporukat. Olisivat vaan rohkeasti kaunistelematta asiaa.
Zepa
KAMOON ANU. Kaikki ei halua melua ympärilleen, ja jos jokin firma on tarpeeksi ystävällinen järjestääkseen lomaolosuhteet ilman korviaviiltävää kirkumista, se on enemmän kuin fine!
Otetaanpa sitten se ei-lapsivihamielinen pariskunta jolla on itellään 5-, 2- ja 1-vuotiaat ei-vihattavat lapset. Isovanhemmat lupaa tulla viikonlopuksi hoitamaan ei-vihattavia ihanuuksia jotta vanhemmat saavat kahdenkeskistä aikaa. Vanhemmat menee hotelliin, käy vähän spassa, syö hyvin, tanssii ja on kivaa ja ihanaa olla välillä kahdestaan. Paitsi että naapurihuoneessa huutaa kaksi ei-vihattavaa läpi yön. Ihan sama kuin ei olisi kotoa ikinä lähtenytkään. Luuletko, että tässä kohtaa isä ja äiskä muuttuvat lapsivihamielisiksi vai olisiko heistä ihan muuten vain kiva, että saisi olla rauhassa kun on siitä maksanutkin?
Anu
Muotoillaan asia toisin: en usko meluttomuuteen, jos hotelliin kuitenkin päästetään ”juuri aikuistuneita lomailijoita” ja 50-vuotisjuhlakaveriporukoita, ellei siellä sitten ole alkometriä alaovella.
Zepa
Ok, nyt ymmärrän paremmin.
Kriisi
Melua on niin monta sorttia. Ylärekisterissä kirkuva lapsi on aika eri juttu kun toisilleen mölisevät humalaiset, esimerkiksi. Rauhan tunnetta tuo myös se, että humalaiselle häirikölle voi aina tehdä jotain, kuten esim. soittaa poliisit tai heittää ulos hotellista. Lapsiperheelle ei voi.
Joku
Jep. Meluttomuudettomuusargumentin ymmärrän hyvin, ”lapsivihamielisyys”-asiaa en niinkään. Tartun tietysti sanavalintaan, mutta ei se tosiaan välttämättä asiakkaankaan puolelta vihamielisyyttä tarkoita, vaikkei haluaisi niitä pieniä riiviöitä hotellissa ollessaan nähdäkään. 😉
(Matkustatteko muuten (lapsettomat) mielellänne VR:llä lasten leikkivaunussa, jos satutte sen kohdalle osumaan, vai etsittekö mieluummin paikan ”jostain rauhallisemmasta vaunusta”, jos suinkin löytyy? Itselleni (lapsettomana) lasten äänet tuovat yleensä matkustaessa iloisen mielen, ja – paitsi joskus poikkeuksellisen väsyneenä – istun mielelläni lastenkin vaunussa. Muutenkin minua ”häiriötekijöinä” haittaavat, jos nyt ovat haitatakseen, yleensä enemmän aikuiset kuin lapset.)
sea
En todellakaan matkusta leikkivaunussa vapaaehtoisesti! Onneksi on lähes aina lemmikki mukana niin menen automaattisesti kauas lapsista. Ja jos lomailisin etelässä tms niin mielelläni valitsisin tuommoisen lapsivapaanhotellin. Luulisi niitä muuten buukkaavan juurikin pariskunnat ym. jotka eivät humalassa heilu yötä myöten vai? Ja ei, en vihaa lapsia, nautin vain rauhasta ja hiljaisuudesta.