Asun nyt ensimmäistä kertaa noin 15 vuoteen asunnossa, jossa on astianpesukone. Etukäteen suhtauduin laitteeseen positiiviisesti erityisesti siksi, että taloutemme jäsenistä kumpikaan ei pidä yhtään tiskaamisesta.

Mutta en osannut arvata, että isot ruokalautaset eivät mahdu tähän pienehköön, ”kaksikerroksiseen” koneeseen. Kuulemma muillekin on vastaavia yllätyksiä tullut eli lautaset ovat menneet vaihtoon, kun vanhat eivät mahdu pesuun.

Lisäksi tuntuu siltä, että koneen myötä astiamäärämme taitaa lisääntyä. Aiemmin aamupuurokuppimme pesaistiin päivittäin, joten kaksi henkeä pärjäsi kahdella kipolla. Kun nyt on kone, niin en halua vaivautua moisiin käsipesuihin, mutta päivän mittaan ei yleensä kerry tiskiä koneen täyttävää määrää. Joten puurokippoja olisi siis hyvä olla ehkä kuusi, jotta osa voisi olla huoletta pesussa ja osa käytössä.

Mutta oleellista on siis se, että tästä lähtien hankin astiat miettien, mahtuvatko ne tiskikoneeseen.

Lienee myös pakko myöntää, että minusta taitaa tulla huolettomampi tiskin tuottaja. Kun aiemmin joutui tiskaamaan käsin, niin ei ihan pienistä syistä ottanut uutta juomalasia tai teekuppia, jos vanhakin näytti huuhtelun jälkeen kelvolliselta. Nyt astiat siirtyvät lyhyemmän käytön jälkeen täyttämään konetta.