Outikaarina muistelee, miten laitteiden käyttöikä oli ennen pitkä ja laitteet oli tehty sellaisiksi, että ne kannatti korjata: ”Kestävän kehityksen oppeja tuputettiin 1990-luvun nuorille kouluissa, mutta nyt tuntuu, että vain kulutuksesta on tullut kestävää. Näytti aika pahalta, kun kävin Ruoveden hyötyjätekeskuksessa. Siellä oli toimivia tietokonenäyttöjä, telkkareita, kännyköitä sekä muita aikanaan arvokkaita vempaimia vuoreksi asti, vaikka kyseessä on maalaispitäjä. Itse kävin viemässä hyötyjätteisiin vanhoja, moneen kertaan korjattuja laitteita, joita mieheni oli säästellyt vuosikausia vajan nurkissa tyyliin: ”Ei sitä koskaan tiedä, milloin tätäkin tarvitaan.” Näinhän meille suurille ikäluokille opetettiin sodan jälkeen. Löysin netistä kuvan Smaragd-magnetofonista. Samanlaisen isäni osti meille 1958. Sillä nauhoitin suoraan radiosta päivän iskelmät, tein omia pienoisnäytelmiäni ja harjoittelin kouluesitelmiä. Sama mankku oli käytössä vielä 1980-luvulla. Osasin jopa itse korjata sen, joka nykyvempaimilla on mahdotonta. Lopulta vesivahinko vei mankkuni, mutta mieheni vastaava laite on vielä muistona. Smaragd oli kotoisin Itä-Saksasta ja inssien mukaan Länsi-Saksaan suunnatun teollisuusvakoilun tuote. Ääni oli loistava.” (Mari Koo)
