Kulutusjuhla

Kehnosta nettitarjouksesta saa rahat takaisin

Tarjoussivustojen buumi rantautui Suomeen reilu vuosi sitten ja sittemmin uusia yrittäjiä on ilmestynyt alalle tiuhaan. Varsinkin Helsingissä on tarjolla monenlaista luksusta halvalla, jos ajoissa eli jo samana päivänä ehtii tehdä tilauksen. Pidempään tarjoukset eivät ole voimassa, mutta lunastetun tarjouksen saa käyttää ilmoitetun ajan sisällä myöhemmin.

Olin tyytyväinen tarjousasiakas, kunnes syksyllä hieromo perui lahjaksi antamani lahjakortit. Oli noloa selitellä lahjansaajille asiaa. Ostin sen jälkeenkin tarjouksia, lähinnä ravintoloihin, mutta harvemmin. Muutenkin sivujen tarjoukset heikkenivät: urheilupaikkojen sijaan alettiin mainostaa TV-shop-tason vempainta, jolla saa muka pyykkilautavatsan tekemättä juuri mitään.

Viime lauantaina piti olla yhden päivän meikkikurssi, jolle olin ostanut tarjousdiilillä osallistumisen. Tai kyllä se kurssi kuulemma järjestettiinkin, mutta jätin menemättä ja vaadin rahani takaisin. Ja sain.

Järjestäjä oli siirtänyt jo kertaalleen tapahtuman päivää. Osallistujille luvattiin lisätietoja kurssista ja järjestelyistä ja saapumisohjeista viikkoa etukäteen, mutta infomaili kolahti sähköpostilaatikkooni vasta edellisenä iltapäivänä, kun olin jo arvellut koko kurssin perutun. Samalla kerrottiin mitä kaikenlaisia suteja ja pöytäpeilejä osallistujilla pitäisi olla itsellään mukana kurssia varten. Sijaintikin oli kauempana kuin mitä ilmoituksessa oli annettu ymmärtää.

Mietin pitäisikö valittaa. Olen huono vaatimaan hyvitystä tai palauttamaan tuotteita kauppaan. Se on niin vaivaannuttavaa. Otan helposti pienen summan takkiini sen sijaan, että menisin inttämään asioista ees-taas.

Onneksi meikkikurssin järjestäjä oli laittanut infoviestin osallistujille niin, että muiden osallistujien osoitteet oli nähtävissä. Yksi osallistuja viestitti muille, aluksi anteeksi pyydellen häiriötä, että kävikö kukaan kurssilla. Seurasi viestiryöppy: muitakin harmitti, yksi kertoi käyneensä paikalla ja lähteneensä kesken heikolta kurssilta. Vain yksi osallistuja oli kurssiin tyytyväinen. Suurin osa ei ollut mennyt paikalle, kiitos liian myöhään saatujen tietojen.

Joku oli ehtinyt vaatia jo rahojaan takaisin. Hän kertoi tarjoussivuston palauttaneen rahat ja antaneen lisäksi 6 euroa ylimääräistä, jonka saattoi käyttää uuteen tarjoukseen. Tein samoin ja sain myös hyvityksen. Yksi selkeästi muotoiltu sähköposti riitti.

Kokemuksesta rohkaistuneena aion seuraavaksi kokeilla uskaltaisinko palauttaa seuraavan huonon vaateostoksen kauppaan, enkä vain kärvistellä huonon istuvuuden tai pienten valmistusvirheiden kanssa.

2 Comments

  1. Mun Tarkan markan blogin kommenteissa on aivan _järkyttävä_ keskustelu käynnissä ilmeisesti juuri tästä samasta meikkikurssista: http://www.tarkkamarkka.com/blogi/2010/07/citydeal-kokemuksia/

  2. Saisipa kehnoista lainoistakin rahat takaisin.

    Uusista lakimuutoksista huolimatta koronkiskonta on Suomessa edelleen laillista.

    – Jyrki