Jukka Lahti puolustaa myyjiä ja ostamista hyvinvoinnilla: ”Joka ikinen kerta, kun joku tarjoaa sinulle jotakin ostettavaksi, hän osaltaan yrittää saada sinun elantoasi maksettua. Voi olla, että et missään tapauksessa voisi/haluaisi ostaa hänen tuotettaan, mutta eihän hän voi sitä etukäteen tietää. Sinun täytyy kertoa se hänelle.
Jos kukaan ei yritä myydä meille joka päivä jotakin uutta tuotetta tai uudestaan vanhaa tuotetta, voimme unohtaa ravintolaillalliset, FullHD-televisiot, iPadit, uudet autot, vanhat viskit, jäähdyttävän ilmastoinnin, pikalomat New Yorkiin. Toki kyse on valinnasta. Jos haluat elää vaatimattomammin, ilman mukavuuksia ja samalla ilman myyjiä ja markkinointia, se onnistuu kyllä. Mutta jos valitset mukavuuden, valitset myös sen, että joku soittaa sinulle tai lähettää sinulle sähköpostia ja tarjoaa tuotettaan ostettavaksi.” (Mari Koo)
Jokivaris
Ymmärrän ajatuksen ja olen samaa mieltä. Ongelma ei olekaan avoimessa ja rehellisessä markkinoinnissa, vaan erityisesti puhelin- ja kotimyynnin kohdalla siinä, että rehellisen ja avoimen kaupustelun ja selkeän laittomuuden välissä on moraalistaan vähemmän tarkan kauppamiehen mentävä aukko. Epämääräiset ja lunastamatta jäävät lupaukset, kiertotietä hinnoiteltujen tuotteiden markkinointi ilmaisina, selkeästi ymmärtämättömän asiakkaan heikkouden hyväksikäyttö.
Esimerkkinä minullekin joskus tulleet markkinointipuhelut, joissa luvattiin ”ilmainen näytepakkaus” sukkia tai alushousuja, maksat vain posti- ja käsittelykulut 8,95€. Just joo. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että yksi tällainen puhelu tuli juhannusaattona alkuillasta. Nousuhumalasta huolimatta en sortunut, mutta ajankohta viittaa kyllä selkeästi siihen, että nimenomaan hyvässä fiiliksessä olevia ja siten myötämielisempiä asiakkaita tavoiteltiin 🙂
Aivan oma matopurkkinsa on sitten vielä b2b markkinointi erityisesti pienyrityksille, siellä kun ei kuluttajansuojalaki päde, ja kiireinen pienyrittäjä saattaa ymmärtämättömyyttään ja vain tuputtavasta puhelinmyyjästä eroon päästäkseen sitoutua ties miten epämääräisiin sopimuksiin. Puhumattakaan siellä kaupustelutavoissa rehottavasta vilpistä. Esimerkkinä vaikka urheiluseuran johtotehtävissä oleva tuttavani, jolle tuli netin hakemistopalveluita tarjoavalta yritykseltä puhelu, jossa kerrottiin, että toisen saman seuran aktiivin kanssa oli jo sovittu seuran tietojen laittamisesta yrityksen palveluun, ja myyjä vain halusi vielä varmistaa, että heidän rekisterissään olevat tiedot ovat oikein. Tuttavani otti tässä vaiheessa aikalisän ja soitti varmistussoiton tälle toiselle nimeltä mainitulle seuran aktiiville, joka ei ollut koskaan kuullutkaan asiasta.
Puhelinmarkkinoinnin kieltämisestäkin lainsäädännöllä on puhuttu, mutta minusta tilannetta helpottaisi paljon jo se, kaikki puhelinmarkkinointia harjoittavat yritykset (myös b2b) velvoitettaisiin automaattisesti riitatilanteissa todistamaan, että heidän kuvaamansa suullinen sopimus on tosiaan syntynyt. Toisin sanoen yrityksen pitäisi tallentaa kaikki markkinointipuhelut, ja yritys olisi poikkeuksetta velvollinen esittämään täydellisen nauhoituksen puheluista asiakkaalle asiakkaan niin vaatiessa. Ellei yritys tätä pystyisi (tai haluaisi) toteuttaa ja asiakas kieltäisi tehneensä sopimusta, niin tilanne ratkaistaisiin automaattisesti asiakkaan eduksi.
marikoo
Jokivaris, todella hyvä ehdotus puhelinmarkkinointiin. Todistusvelvollisuus myyjillä tietysti on, mutta sen pitäisi selvästi olla vahvempi, ettei tulisi näitä ”Ai sekö olikin tilaus, kun sallin ilmaisen tavaran lähetyksen” -tilanteita.
Hakemistopalvelut ovat todella suuri pienyritysten riesa. Markkinoidaan katteettomilla lupauksilla ja harhaanjohtavasti.
Saara
Minulle hyvinvointi on vapautta krääsästä ja ainaisesta korkeamman elintason kahmimisesta. Ylellisyyteni on käsintehtyjä tavaroita ja itse kasvatettua ruokaa joiden veroisia ei myydä missään kaupassa, aikaa ja tilaa ajatuksille. Mukavuus on hyvää omatuntoa joka syntyy siitä että tiedän riippuvuuteni hikipajoista, ympäristön riistämisestä ja oravanpyörästä vähenevän hitaasti mutta varmasti.
Lahden mukaan kerskakulutuksesta, eli sellaisesta kulutuksesta joka on turhaa hyvinvoinnin ja hyvän elämän näkökulmasta, pitäisi siis maksaa rasittavassa työssä tienatun rahan lisäksi vielä tungettelevien markkinointi-ihmisten sietämisellä vapaa-aikana? Liian kallista minulle. Miksi pitäisi päästä pikalomalle New Yorkiin, jos takapihalta näkee toisiin galakseihin kun vain malttaa katsoa? Mitä tekee vanhalla viskillä jos kellarissa on oman tarhan omenoista tehtyä sidukkaa? Kuvittelen ymmärtäväni vaatimattomuudesta yhtä sun toista, mutta sitä en tajua, miten se liittyy mukavuuksien puuttumiseen.
marikoo
Niinpä, pärjäisimme varmasti vallan hyvin ilman noita kaikkia uutuusvimpaimia ja muuta massiivista kulutusta. Ja kun tuo kerskakulutus ei todellakaan pyöri ilman massiivisia haittoja.