Hannu Jarva ihmettelee Karjalaisen kolumnissa kotimaisten omenien sekä monien muiden tuotteiden hintoja: ”En varmaan ole ainoa, joka juuri tällä hetkellä ihmettelee kaupoissa, ja etenkin toreilla, myytävän kotimaisen omenan hintaa. Kilohinta lähentelee neljää euroa, joskus se ylittää senkin.
Hinta tuntuu juuri nyt kovalta, kun omenakilot monilla työpaikoilla vaihtavat omistajaa. Hintaa ei mitata rahalla. Antaja on tyytyväinen, kun saa sanoa, hyvä että kelpaa. Omenoita jaetaan muovikassikaupalla ilmaiseksi.[ – – -] Ei kotimainen omena ole ainoa ihmetyksen aihe. Kaupoista saa kilon banaaneja tarjouksessa eurolla. Jos sitä verrataan kotimaisen perunan hintaan, niin sehän on aivan käsittämätön. Tällä hetkellä naapurikunnasta tulevalla perunalla on kovempi hinta kuin kaukaa etelästä tuodulla hedelmällä.
Miten Etelä-Amerikasta Suomeen saakka tuotu hedelmä voi maksaa vähemmän kuin naapurikunnan peruna? Ovatko autorahtikustannukset kotomaakuntamme teillä korkeammat kuin laivarahti Atlantilla? Ei hetkinen. Täytyyhän banaanikuormakin siirtää Joensuuhun meritien lisäksi samoja maanteitä.” (Mari Koo)
Jyri
Jos suomalaisen perunanviljelijän täytyy tulouttaa pottupellostaan itselleen vuositulot joilla katetaan normaalit elikustannukset härmässä & maatalouden muuttuvat kustannukset polttoainetta ja konekalustoa myöden mutta toisaalla banaanifarmin kuokkija saa vaivannäöstään palkaksi lähinnä pähkinöitä ei tarvitse olla kovinkaan suuri visionääri hahmottaakseen sitä että nuo kuljetuskustannukset muodostavat vain pienen osan tuotteiden hinnasta…
Saara
Kaksipiippuinen juttu. Toisaalta emme elä enää mummonaikoja, vaan jos kotimaisia omenia ynnä muita haluaa, niitä täytyy ostaa tai kasvattaa itse. On kestämätön ajatus että ulkomaiden riistotuotannosta voi maksaa, mutta lähellä tuotetun laaturuuan pitäisikin olla ilmaista ja sitä pitäisi tuottaa kaupallisessakin mittakaavassa hyväntekeväisyytenä. Maatalouden tuottajahinnat ovat Suomessa alhaiset ja viljelijän, toisin kuin mummon, on elettävä sadollaan. Suomessa ei montaa kaupallista omenatilaa edes ole. Etelä- ja Länsi-Suomi sijaitsevat ilmastollisesti omenanviljelyvyöhykkeen pohjoisrajalla. Se tarkoittaa käytännössä sitä että vaikka suuressa osassa Suomea omenapuita näkyy kotipihoilla, kaupallisen mittakaavan viljelyssä on isoja riskejä ja tuotantotavoitteiden saavuttaminen on haastavaa. Tuottaja on palkkansa ansainnut.
Hyvä kysymys onkin, olisiko kauppojen katteissa tässä kohdin leikkaamisen varaa. On ongelmallista ja varmasti kysyntään vaikuttavaa, jos kotimaiseen tuotantoon lätkäistään kaupassa luksuslisiä halvan perusruuan ollessa ulkomailta rahdattua. Keskittyneen päivittäistavarakaupan maassa tämäkin on toki täysin mahdollista.