Myönnän, että olen vasta lukion jälkeen ymmärtänyt, miksi historiaa kannattaa lukea. Nautin hyvin kirjoitetuista, popularisoiduista historiakirjoista, ja niihin kuuluu myös Peter Englundin Menneisyyden maisema.
Tästä kirjasta opin mm. sen, että 1600-luvulla moni olisi ennemmin pitänyt vapaata kuin tienannut enemmän.
Englund väittää, että varhaismodernin ajan palkkatyöläiset eivät arvostaneet jatkuvasti kasvanutta aineellista hyvinvointia. Kun he olivat työskennelleet tarpeeksi tyydyttääkseen perustarpeensa, niin he ottivat vapaata sen sijaan, että olisivat ostaneet enemmän.
Mutta vähitellen työläisten ajattelutapa muuttui. Samalla poistui yksi merkittävä este suurten markkinoiden synnylle, kirjoittaa Englund.
Englund kertoo filosofi John Locken aikoinaan todenneen, että ihmistä ei saa toimimaan se, mitä hänellä on, vaan se, mitä hänellä ei ole. ”Koska se mitä minulla on, ei ole mitään, ja minulta puuttuu kaikki.”
”Jos ihmiset lakkaisivat olemasta tyytymättömiä kaikkeen aina sosiaalisesta asemasta nenänsä muotoon, kapitalismi ja ja koko nykyinen yhteiskunta sellaisena kuin sen tunnemme, olisi luultavasti mennyttä. [- – -] Vallitsevaa järjestelmää kyseenalaistavatkin ne, jotka eivät halua ansaita enemmän vaan työskennellä vähemmän. Juuri niin kuin 1600-luvulla.”
Tuolloin satoja vuosia sitten kapitalistit kirosivat velttoiluksi katsomaansa työläisten asennetta. Yhtä lailla tietyt piirit paheksuvat mm. nykypäivän downshiftaajia.
Toisaalta myös jatkuva tyytymättömyytemme kietoutuu siihen, että ansiot, jotka joku toinen kokee suuriksi, ovat toiselle juuri ja juuri riittävät.
Kuva: Brian Talbot / Flickr
Joku
Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
Mari Koo
Kiitos kehuista, tosin suurin ansio kuuluu tietysti Peter Englundille!