Salla Laasonen päätti muuttaa lastenkutsujen lahjavuorta: ”Kutsukortissa luki: ”Koska maapallolla on jo nyt liikaa tavaraa väärissä paikoissa, niin eiköhän oteta tämä näillä synttäreillä huomioon, kiitos! Lahjatoive on biohajoavaa, kierrätettyä, tai vaikka aineetonta yhdessäoloa!”
Olin jo valmistautunut turhautuneisiin reaktioihin siitä kun ei voikaan koukata kaupan kautta muovipakettia, vaan joutuu ihan miettimään asiaa. Sen sijaan vanhemmat tulivat ihan ovelle asti kiittämään kuinka joku vihdoinkin uskaltaa tehdä näin!
Lapset olivat itse keksineet mitä oivallisimpia tekeleitä omista tavaroistaan. 5-vuotias tyttäreni sai kuin saikin niistä vanhoista villasukista, katkenneesta katuharjasta, rannalta kerättyjen simpukankuorin koristellun ohjasten kera tehdyn keppihevosen. Se oli välitön hittituote, ja pesee vielä tänäkin päivänä ne muoviset vinkulelut.
Vaikka se jo itsessään oli ilahduttavaa, niin vielä ilahduttavampaa oli rikkoa lastenkutsujen muovileluihin perustuvaa kilpavarustelun normia, sekä saada siitä molemminpuolinen synninpäästö. Purkaa siis sellainen sosiaalinen paine, johon mukautumisesta kaikki kärsivät, mutta jota kukaan ei uskalla rikkoa.” (Mari Koo)