Kulutusjuhla

Parhaita eineksiä: pinaattikeitto, vispipuuro, tuorepasta, pelmenit, quorn

Einesruoka on taloutemme pelastus silloin, kun ei vain jaksa ja ahdi sen suuremmin kokata. Tietyt tuotteet pelastavat arjen, jos ei halua tilata alakerran pizzeriasta syömistä.

Mutta mikä sitten lasketaan einekseksi? Jos valmis vispipuuro on eines, niin onko jogurttikin? Entä pestokastike? Marinoitu tofu? Makkara?

Ilmeisesti moni mieltää eineksiksi ne tuotteet, joista saa periaatteessa aterian (ehkä hiukan tylsän, mutta kuitenkin) lisäämättä mitään. Siis esimerkiksi mikroateriat tai pakastepizzat.

Minä taas näen einekset vähän laajemmin. Siksi myös vispipuuro ja pestokastike ovat eineksiä: voisihan ne tehdä itsekin, ja välillä teenkin, mutta ostan niitä myös valmiina.

Mutta nyt niihin taloutemme einessuosikkeihin! Nämä eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.

pinaattikeitto-rainbow
Pakastepinaattikeitto
Pinaattikeitto on periaatteessa helppo tehdä itsekin, mutta pakastekeitto on hyvää ja suhteellisen edullista. Eikä tarvitse pelätä samalla tavalla keiton palamista pohjaan. Näitä voi ostaa pari pakettia pakastimeen odottamaan sitä hetkeä, kun ei ole muuta syötävää. Plussaa myös hyvästä saatavuudesta.
Ainesosat:
vesi, pinaatti (11 %), maitojauhe, vehnäjauho, voi, suola, sokeri (0,5 %), rypsiöljy, stabilointiaineet (E 412, E 410)

Kasvispyörykät, Apetit (pakaste)
– Nämä pyörykät ovat hyviä, ja jos tarvitsen nopeasti jotain syötävää, niin pyörykät lämpenevät nopeasti mikrossa. Lisukkeeksi sitä, mitä sattuu löytymään (salaattia, muussia jne.). Plussaa suhteellisen hyvästä proteiinipitoisuudesta (10 %) kasvisruuaksi. Miinusta siitä, ettei näitä löydä kovin monista kaupoista.
Ainesosat:
Kasviksia 49 % (keltainen porkkana, soijapapu, vihreä paprika), perunarae (peruna, kasvirasva), vesi, rypsiöljy, sulatejuusto (juusto, maitorasva), soijaproteiini, emmentaljuusto, persilja, valkosipuli, sitruunamehu, suola, basilika, perunakuitu, sakeuttamisaineet (E461, E407a), mustapippuri. Suolapitoisuus 1,0 %

Tuorepasta
– Erityisen nopea ja helppo. Jos on sitä pestokastiketta ja/tai hyvää juustoraastetta, niin saa vielä lisää makua. Yleensä meillä on jotain juustotäytteisiä versioita.

Pakastepelmenit
– Syömme lihaa noin kerran viikossa, ja joskus liharuuaksi valikoituvat lihapelmenit. Niiden kohdalla ummistan silmäni lihan alkuperälle, vaikka muiden lihatuotteiden kohdalla syynään alkuperää. Kasvispelmeneiden täyte on lähinnä perunaa, eivätkä ne oikein minulle maistu. Pelmeneitä käytämme välillä myös keiton raaka-aineena.

Nousussa:

Quorn
– Viime viikolla testasin ensimmäistä kertaa quorn-pihvejä. Kokemus oli sen verran positiivinen, että tätä sieniproteiinipohjaista kasvistuotetta kokeillaan varmasti myös jatkossa.
Ainesosat: Mykoproteiini (Sieniproteiini) 43 %, vesi, sipuli, teksturoitu vehnäproteiini (vehnägluteeni, vehnätärkkelys, vehnäjauho, hyytelöimisaine: natriumalginaatti, väri: sokerikulööri), maitoproteiini, aromi, hydratoitu kananmunanvalkuainen (lattiakanojen munista), rapsiöljy, paahdettu ohramallasuute, tapiokatärkkelys.

Nyt olisi tietysti kiinnostavaa kuulla myös muiden einessuosikeista sekä siitä, mikä on eines ja mikä ei.

13 Comments

  1. Elän eineksillä, inhoan kokkausta. (Isäni paistoi viime viikolla Quorn-pihvit. En varsinaisesti ihastunut. Soijanakit ja -makkarat pysyvät lemppareina.)

    Lätkähdin viime talvena lähi-Alepassa myynnissä olleeseen kasvishampurilaiseen. Oli helppoa lohturuokaa vaikeana aikana. Kylläkin aika kallista, sillä piti ostaa yhdelle aterialle 2.

    Finduksella (muistaakseni) oli viime vuonna kivoja yhden hengen pakasteaterioita, mutta paras vegeversio niistä on hävinnyt kaupoista. Jäljellä falafelit, joita syö kyllä nälkäänsä.

    Peruseines taloudessani on Dr Oetker vegepizza, johon yleensä sorrun kerran viikossa. Kasvihernekeitto säilykepurkista on hyvää, mutta sitä tulee syötyä aika harvoin.

    Vuosia söin ahkerasti pastaa, jonka päälle heitin suoraan purkista kastiketta. Kahdessa vuosikymmenessä kyllästyi.

    • Tuorepastakyllästyminen kävi minullekin, kun sitä syötiin Sveitsissä vähintään pari kertaa viikossa. Onneksi tauko on auttanut ja nyt voi taas välillä syödä hyvillä mielin.
      Pakastepizzat ovat minulle vieras maailma: jos en tee itse, niin sitten alakerran pizzeria hoitaa homman nopeasti ja kelvollisesti. Mutta ehkä joskus voisin rohkaistua myös pakastealtaalla! Samoin kasvishampurilaiset ovat jääneet kokeilematta.
      Falafeleja ostan silloin tällöin, ihan ok.

  2. Pakastealtaasta löytyvät Kitchen Joyn Thai cube -ateriat = rakkautta! Kerrankin makua ja sopivaa tulisuutta. Ylistys koskee kaikkia muita makuja paitsi hapanimeläkanaa.

  3. Pirkka Falafel pyörykät rutkasti parempia kuin tuo Apetit Kasvispyörykät jotka kanssa ok. Lisäaineita on kyllä mutta.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Eines

    • Kiitos vinkistä, Pirkka-tuotteita olen ostanut harvoin, koska en kovin usein asioi K-ryhmän kaupoissa. ENsi kerralla sitten nappaan noita!

      Mielestäni Wikipedian einesmääritelmä on vähän huono. Esim. ”Einesvalmisteet ovat helposti pilaantuvia tuotteita, jotka on varastoitava 2–4 asteen lämpötilassa” sulkee pois huoneenlämmössä säilyvät valmiskeitot ja vastaavat tuotteet. Vai ovatko ne törpöt sitten muka sälilykkeitä? Lisäksi teksti ilmoittaa, etteivät pakasteet ole eineksiä. Väitän, että useimmat meistä laskevat pakasteateriat eineksiksi.
      Ja einespohdinnallani tietysti yritän ymmärtää, miten muut mieltävät einekset: en usko, että se on kaikille sama.

  4. Minulta lähtee ääni soijapihveille ja pyöryköille. Onkohan ne GoGreenin? Todella mainioita vaikkapa hampurilaiseen…

  5. Heh, mulla on samat kuin Marilla. Paitsi quorn ei ole tuttu. Pinaattikeittoa pitää olla aina pakkasessa, se on numba uuno.

  6. Mari Koo: Pirkan pizzat (kasvis syöjien mallit jota olen syönyt) ihan ok hintaiskseen. ja pirkan kasvispihvitkin on hyviä apetinaa parempia mutten itse käytä mielellään hunajaa. ja pirkan pähkinät on minusta hyviä vaikka eivät eineitä olekkaan. ps. mausteisesta jos tykkää nämä Falafel pyörykät voittaa apetinan ja minä pidän. myös jotenkin Apetinan juusto valinta aika kauhea. ja laatikoista saarioisen porkkanalaatikko on paras tehdastekoinen porkkanalaatikko kymppimaukkaan vai minkä olikin ei ole hyvää liian siirappista minusta.

  7. En minäkään K-ryhmää suosi muuten jo listatuissa asioissa.

  8. Thai Cube on meidänkin suosikkimme! Ja Palvarin palvihernekeitto ja Kokkikartanon peruna-kinkkukiusaus.

  9. Mulla tyssää valmissafkojen osto äkkiä pieneen pränttiin. ”Lihaa ja siihen verrattavia ainesosia” ja ”osittain kovetettu kasviöljy” on joskus jo yksistään show stoppereita. GoGreenin huuhtele-ja-syö paputetrat pelastaa puristin päivän kun ei jaksa kokkailla. Kasvishernaria on kans aina kaapissa, eikä sitä tarvi laimentaa tai lämmittää, puolikas purkkia on tuhti, hyvä ateria.

    Sitten tarvii jo kattilan kun ripistelee pakastimesta kuumennettavaksi leikkopapuja, maissia ja herneitä. Muutaman minuutin keittely, suolaa ja öljyä sekaan ja ruoka on valmis. Valmiin pinaattikeiton sulattelu edellyttää kuitenkin saman työ- ja energiamäärän, joten tämä sopii sikäli ”kotipikaruokien” joukkoon.

    Eines on minusta semmoinen evästyyppinen. Ei kokonainen ateria, vaan iso välipala. Ja just nimesin puoli purkkia hernaria ateriaksi joten eipä nämä käsitteet niin tarkkoja ole.

    • GoGreenin papuja on meilläkin aina kaapissa, ja toki niistä saa tarvittaessa nopeasti ruokaa. Mutta silti pitää olla muitakin aineksia ja vaivaa joutuu näkemään hieman enemmän kuin siihen, että heittää pinaattikeiton sulamaan mikroon tai hellalle 🙂