Oharin mukaan kierrekorkki maitotölkissä on huono idea: ”Tänä aamuna meni liki koko armas aamiaisaika pohtiessa sitä, kuka ihme voi hyötyä maitopurkin kierrettävästä muovikorkista – paitsi muovikorkkitehtailija, joka tuuppaa kaatopaikkajätettä maailmaan otsasuonet pullottaen.
Se on hankala auki kierrettävä napakkasormisellekin, ja voi vain kuvitella, miten hankala se on heille, joilla on ongelmia näppiensä kanssa. Millaisilla putkitongeilla esimerkiksi reumasorminen joutuu purkkinsa kihnuttamaan auki? Lyökö hän reiän kanteen ja liruttelee maitonsa pihalle siitä? Alkuperäinen purkki on yksi maailman nerokkaimmista keksinnöistä: siinä on jopa kaatonokka valmiina. Jostain, luultavasti ison kiven alta, on kuitenkin kömpinyt maailmaan tarve, joka hankaloittaa kuluttajan jokapäiväistä elämää täysin kohtuuttomasti.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle!)
Anne
Pohdittiin just ihan samaa perheen kesken! Meillä menee nyt boikottiin kaikki maitovalmistajat, jotka siirtyvät tuohon idioottimaiseen muovikorkkiin!
klasu
Kierrekorkin saa kiinni mieltärauhoittavan tiiviisti, toisin kuin flepsun kaatonokan, joka ei pysy kiinni eikä välttämättä edes nokkamuodossaan, etenkin jos kartonki on ollut pehmeämmänsorttista ja repimis-aukitaittamisoperaatio ei ole onnistunut optimaalisesti.
Korkkinen maitotölkki ei myöskään ole kaatopaikkajätettä:
”Kierrysohje: Huuhtele, litistä ja palauta korkkeineen keräyskartonkiastiaan.
Tämä pakkaus on tehty uusiutuvasta puukuidusta. Kierrätä pakkaus.”
klasu
Tuo siis lukee siinä tökin kyljessä, ravintosisällön alapuolella ja tunnistettavan ’keräyskartonkilogon’ vieressä. Eivätkö ihmiset muuta osaa kuin tuijottaa sitä meijeristä toiseen toistuvaa lehmänkuvatusta?
Mari Koo
Juu, pakkaus on kierrätettävä ja itsekin pidän korkillisia parempana, mutta eihän se poista sitä tosiasiaa, että muovia käytetään korkin valmistukseen. Eli sikäli ymmärrän näkökohdan, että ensisijaisesti pitäisi pyrkiä pakkausmateriaalien minimoimiseen, jottei tarvitsisi edes kierrättää niin paljon. Toki jos korkillisuus tuo säästöjä maitohävikkiin (esim. aukaistun tölkin kaatuessa maito ei pääse valumaan pois), niin ekologisesti korkillisuus voi olla etu.
Vera
Maitotölkki toimii kaatonokallisena erinomaisesti eikä tarvitse ylimääräistä muovijätettä. Allekirjoittakaa vetoomus ja boikotoikaa korkillisia purkkeja tai ne yleistyvät:
http://www.adressit.com/muovikorkit_pois_maitotolkeista