Kun kolme vuotta sitten odotin lastamme, niin meille tipahteli mainoksia vauvavakuutuksista. Niissä selvästi haluttiin luoda mielikuva siitä, että hyvät vanhemmat ottavat lapselle vakuutuksen ja säästävät rahaa, kun kuskailevat sairastelevaa pienokaistaan yksityislääkärille.
Me emme kuitenkaan ottaneet vakuutusta. Syyt olivat seuraavat:
1. Vakuutus tuntui turhalta. Asumme terveyskeskuksen vieressä, joten uskoimme mahdollisten lääkärikäyntien hoituvan suhteellisen kätevästi julkisella puolella.
2. Vakuutus maksaa rahaa. Ei meillä ole halua tukea vakuustusyhtiötä maksamalla vakuutuksista, jotka eivät ole niin oleellisia.
3. Vakuutuksen kautta tukisimme yksityislääkärijärjestelmää. Yhteiskunnan kannalta on järkevää, että julkista terveydenhuoltoa käyttävät muutkin kuin ne, joilla ei ole todellakaan varaa mihinkään muuhun.
4. Ajattelimme, että jos joskus on tarve käydä yksityisellä lääkärillä, niin sen yhden kerran voi hyvin maksaa omastakin pussista. Sillä rahalla ei kuitenkaan vakuutusta vielä maksettaisi.
Ennen omaa lasta tietysti kuvittelin, että suunnilleen kaikki lapset sairastelevat. Olin varautunut kuumeisiin, oksennustauteihin, korvatulehduksiin ja ihottumiin.
Toisin kävi. Ensimmäisen elinvuotensa aikana lapsi ei ollut kertaakaan sairas tavalla, joka olisi vaatinut lääkärivierailua. Eli jos olisimme maksaneet vakuutusta, niin rahat olisivat menneet hukkaan.
Ensimmäinen kunnon tauti tuli lapsen ollessa yli 1,5-vuotias. Pitkittyneen flunssan yhteydessä havaittiin myös oireeton korvatulehdus. Lääkärikäynnit hoituivat kätevästi terveyskeskuksessamme, ja niitä tuli yhteensä kolme, koska korvatulehduksen paraneminen vaati kaksi antibioottikuuria.
Vajaa vuosi myöhemmin lapsi oli toistamiseen flunssassa. Koska korvatulehduksen uusi tuleminen pelotti ja lapsi perjantai-iltana valitteli korvaansa, niin kuskasin hänet päivystykseen (suora bussiyhteys vei kätevästi, mutta aikaa kieltämättä tuhraantui päivystyksen odotushuoneessa). Mitään ei kuitenkaan onneksi ollut vialla.
Lapsi on ollut päiväkodissa 1,5-vuotiaasta lähtien. Hänellä ei silti ole ollut esimerkiksi yhtään oksennustautia, ja ylipäätään sairauspoissaoloja hoidosta on tullut vain noiden parin flunssan verran eli yhteensä pari viikkoa.
Eivät kaikki vauvat ja taaperot jatkuvasti sairasta. Ylimääräinen vakuuttaminen ei välttämättä siis ole järkevää rahankäyttöä, etenkin, jos julkiset palvelut toimivat. Eikä se vakuutus ainakaan kerro mitään siitä, kuinka hyviä ja vastuullisia vanhemmat ovat.
Rinna
Sama täällä. Kerran koitettiin viedä lapsi yksityiselle lääkärille, mutta kunnalliselle sai ajan nopeammin (!). Kunpa en olisi ottanut vauvavakuutusta – se on ollut rahanhukkaa, muta taikausko estää irtisanomasta vakuutusta.
Mari Koo
Lapsia hoidetaan kunnallisella puolella yleensä aika nopeasti, ja se on hyvä juttu (vaikka toki resursseja terveyskeskuksissa saisi olla enemmänkin). Luonnollisesti tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen lapsi sai sen ekan oksennustautinsa, mutta ei sekään ollut niin paha, että olisi pitänyt käydä lääkärissä.