Kulutusjuhla

Avainsana: Asuminen

Mihin parveketta käytetään?

Ohari kyselee parvekkeen merkityksestä: ”Ei sillä, että edes harkitsisin tupakoinnin lopettamista, tulin ihan muuten vaan ajatelleeksi, että mitä ihminen tekee parvekkeella, jos ei tupakoi. Siellä voi harjoittaa pienimuotoista maataloustoimintaa toki, mutta mitä iloa…

Muuttolaatikot Hong Kongista, tavaran määrän ihmettely ja paperisilppurin tarpeellisuus

Aimo on muuttopuuhissa: ”Pahvilaatikkoja väistellessä tuntuu välillä kuin asuisi Keskon välivarastossa. Sillä erotuksella tietenkin, että pahvilaatikot muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta on hommattu Hong Kongista. Mukavaa palvelua Honkkarilta, muuten. Kuuluisien banaanilaatikoiden saaminen on ollut…

Sähkömies löytyi näppärästi Dooxe-palvelun kautta

Serenitas löysi sähkömiehen Dooxe.fi -palvelun kautta: ”Omat kokemuksemme palvelusta olivat myönteisiä, sillä rekisteröityminen ja kohteen ilmoittaminen sujuivat mutkattomasti. Saimme työtehtäväämme vain yhden tarjouksen, joten valinta oli siinä suhteessa helppo. Palveluun kuuluu myös työn…

Kaupunkien välitilat hyötykäyttöön kasvinviljelyllä

Yksi tämän vuoden kiinnostavimmista kuluttajuuteen ja ruuantuotantoon kytkeytyvistä ilmiöistä Helsingissä on mielestäni ollut ympäristöjärjestö Dodon kaupunkiviljely. Dodolaiset haluvat hyödyntää joutomaat ja perustaa kasvimaita, jossa kasvaa kaikenlaista syötävää, salaatteja, yrttejä, härkäpapua jne. Toiminnalla halutaan…

Asuntonäyttöharrastus

Mymskällä on uusi harrastus: ”Aloitin uuden harrastuksenkin: asuntonäytöissä ravaamisen. En minä mitään ole päättänyt vieläkään tänne jäämisestä, mutta vähän sillä silmällä nyt kuitenkin katselen. Jos nyt sattuu sopiva kohdalle, niin mikäpä siinä. Katselen…

Tavaran kirous

Veloena pohtii muuton etuja myös tavaran ja omistamisen kannalta: ”Saisi taas puhtia viedä tavaroita kierrätykseen. Voisi luopua yhä enemmästä… paikallaan asuessa tuntuu vähän raskaalta alkaa käydä vinttikaaosta läpi, mutta jos vaihtoehto on kantaa…

IL:n jutussa vapaaehtoisesti vaatimaton yksineläjä

Minua haastateltiin Iltalehden juttuun yksinelävien taloudesta. Minähän olen itse valinnut pienemmät tulot ja joutilaamman elämän sekä ”vapaaehtoisen vaatimattomuuden”. En siis todellakaan valita siitä, ettei käteen jää suuria summia, vaan arvostan vapaa-aikaa ja mielekkäitä…

Asunnonosto ja aikuisuus

Kirsimarialla on edessä isoja päätöksiä: ”Olen kiertänyt pankkeja ja asuntoilmoituksia hakien niistä yhteensopivuutta. Siis sellaista yhteensopivuutta, jossa minä olisin kans kuviossa mukana. Opettelen puhumaan koroista (muistakin kuin kenkien) ja lyhennyksistä (muistakin kuin farkunlahkeiden)…

Yhteisöllinen ja ekologinen kerrostalo

Syömäri Jantunen pohtii yhteisöllistä ja ekologista yhteisasumista: ”Kävimme tänään miehen kanssa tutustumassa Koti kaupungissa – Hem i Stan – järjestöön Helsingin Ruoholahdessa. Järjestön hieno tavoite on rakentaa Helsingin Jätkänsaareen yhteisöllinen ja ekologinen kerrostalo….

Kehut kiinteistöpalvelulle ripeästä toiminnasta

Jo ennen joulua viemärini oli näyttänyt merkkejä veden imukyvyn heikkenemisestä, eivätkä normaalit putkenavauskemikaalit helpottaneet tilannetta. Lopulta viemäri lopetti vetämisen käytännössä kokonaan joulun jälkeisenä viikonloppuna. Sama lattiakaivo on yhteydessä sekä tiskialtaisiini että suihkuun, mutta…