Kulutusjuhla

Kulutusjuhlan avainsanalla 'Menot' merkittyjä kirjoituksia

»   Nan on pitänyt kirjaa menoistaan: “Lopputulos laskelmissani tähän mennessä on ollut se, että kulutan kuussa 200-300 euroa enemmän kuin ajattelen kuluttavani. Olen siis selkeästi kuvitellut eläväni pienesti, tuudittautunut siihen ajatukseen, että tietty raha riittää, mutta eipä näytä riittävän. Rahaa menee. Vaikka yritänkin pihistellä ja miettiä ostoksiani, minulla menee (mielestäni) järkyttävä summa rahaa kuussa kaikkeen. Eikö tuota pienemmällä summalla oikeasti pärjää? No, pärjää kai, jos on pakko… Voisin joitakin menoja karsia, mutta vain jotain pientä, kuten lehtitilauksia. Ruoan laadusta en tingi ja vaatteita en juuri ostele (paitsi kirpputoreilta joskus harvoin). Yksi suurehko meno minulla on per kuukausi, mutta se jää onneksi jossain välissä pois. Asuminen voisi olla halvempaa, sähköönkin menee tolkuttomasti, mutta noihin menoihin ei voi kovin paljon vaikuttaa. Vakuutuksiakin on kai ihmisellä hyvä olla.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Kulutusvuosi 2012: Peruspuhetta tuloista, menoista ja köyhyydestä

tuesday 8. januaryta 2013 klo 12.26 kirjoittajana Mari Koo

Kuka on rikas ja kuka köyhä? Kuinka paljon rahaa yksilö tai perhe tarvitsee? Onko yhteiskunnan perusturva riittävä kohtuulliseen kulutukseen? Voiko johtajan palkka olla liian suuri? Miten tuloerot vaikuttavat? Onko verotietojen julkistaminen tarpeellista?

Kotitalouksien ja kuluttajien ansaintaan ja menoihin liittynyt keskustelu oli oletettavasti varsin samanlaista kuin aiemmin.

Kun aiheesta kirjoitetaan netissä, niin aina löytyy muutamia vakiokommentteja. Joku kertoo, kuinka hän eli 200 eurolla kuussa ja hyvin pärjäsi. Toinen mainitsee, että monessa muussa maassa suomalaiset köyhät olisivat rikkaita.

Yleinen hämmästyksen aihe on se, miten köyhyysraja voi olla yksinasuvalle yli 1 000 e/kk, koska onhan se aika paljon rahaa. Selitys: ihmistä pidetään köyhänä, jos hänen nettotulonsa ovat alle 60 prosenttia keskimmäisen tulonsaajan nettotuloista.

Köyhyyden kokemus on aina henkilökohtainen. Se käy mielestäni hyvin ilmi viime vuonna Suomen Kuvalehdessä julkaistusta “Tältä tuntuu olla köyhä” -artikkelista. Jutun perusteella perheenisä kokee itsensä köyhäksi, koska on tipahtanut tietystä tottumastaan ansiotasosta.

Varallisuutta perheellä on mm. auton ja pääkaupunkiseudulla olevan omakotitalon muodossa eli runsaasti, mutta: “Voisimme myös myydä kotimme ja asua vuokralla, mutta koti, johon osa lapsistamme on syntynyt, on viimeinen asia, josta luovumme”.

Tätä varallisuuden vaikutusta pohditaan tietysti myös virallisessa köyhyyskirjoittelussa:

Vain tulojen perusteella arvioituna 13,1 prosenttia väestöstä alitti köyhyysrajan vuonna 2009; jos varallisuus otetaan huomioon, osuus alenee 5−9 prosentin välille. Kaikkien väestöryhmien köyhyysasteet alenevat, mutta suhteellisesti enemmän eläkeläisillä ja yrittäjillä. Edelleen suhteellisesti tarkasteltuna tulot ja varallisuuden yhdistävä mittari identifioi selvemmin työttömät ja opiskelijat köyhinä väestöryhminä.
[- – -]
Jos asuntovarallisuus otetaan huomioon, on pienituloisten ja vähävaraisten osuus aina alhaisempi kuin muita köyhyysmääritelmiä käytettäessä.

En siis osaa sanoa, tapahtuiko suomalaisessa köyhyyteen liittyvässä keskustelussa oikeasti mitään uutta viime vuonna. Tulojen tipahtamisen uhka silti kosketti varmasti ainakin ajatustasolla monia yt-uutisten ja irtisanomisten myötä.

Köyhyydestä voidaan puhua niin eri lähtökohdista, ja lopulta päädytään väittelemään siitä, kuinka paljon rahaa on tarpeeksi ja onko se köyhän oma syy, että on köyhä.

Omassa elämässäni:

Siirryin vuoden 2012 alussa yksinyrittäjästä palkansaajaksi. Tämä ei oikeastaan vaikuttanut keskimääräiseen ansiotasooni, mutta tietysti toi varmuuden siitä, että saan palkkaa. Tosin kesken vuoden siirryin äitiysvapaalle ja ihmettelemään yhteiskunnan tarjoamaa tukea lapsiperheelle. Sehän nimittäin on mielestäni on hyvä: vanhempaintuet, lapsilisät ja ilmaiset neuvolapalvelut ovat asioita, joista monessa muussa maassa voi vain haaveilla.

Puolisoni tulotaso kiikkui tuttuun tapaan köyhyysrajalla, joten olin siis keskituloisena perheen pääelättäjä. Minulla on myös säästöjä, toisin kuin puolisollani. Vuodenvaihteessa velkaa ei ollut yhtään, sillä mieheni sai opintolainansa maksettua vuonna 2012.

Perheemme kuluista suurin oli asuminen, vaikka asunnon omistajaan olevien suhteiden ansiosta vuokramme on alempi kuin vastaavista asunnoista tällä aluuella. Omistusasuntoa harkitaan ehkä sitten joskus, jos mies saa vakaammin paremmat ansiot.

Mutta köyhiä emme siis koe olevamme, vaikka varmasti moniin naapureihin verrattuna elämme selvästi pienituloisempaa arkea. Kukaan aidosti köyhä tuskin ostaisi 1 500 euron arvoista taideteosta, kuten minä tein. Janne Kaitalan maalaus oli samalla selvästi perheemme vuoden arvokkain yksittäinen ostos. Onneksi sitä voi ajatella myös sijoituksena.

– – –

Päätin kirjata ylös muutamia havaintojani viime vuoden kulutuskeskusteluista. Nämä ovat täysin omavaltaisesti ja fiilispohjalta valittuja sekä pohdittuja. Lisään tekstien loppuun myös ajatuksen siitä, miten kyseinen aihe näkyi omassa elämässäni viime vuonna. Tekstit löytyvät tagilla Kulutusvuosi2012

Be Sociable, Share!

»   Irina kirjoittaa autohankinnoista sekä tuloista ja menoista: “Rahalla on kumma ominaisuus: sitä ei ole koskaan ylimääräistä. Opiskellessa pärjäsimme niillä muutamilla satasilla, mitä opintotukea saimme. Nyt ihmettelemme, miksi rahaa ei jää koskaan yli, kun silloin se paljon vähempikin riitti. “Se, mitä tulee, myös menee” pätee ainakin meillä rahan suhteen. Hankintoja tehtäessä siihen käytettävä raha on aina jostain muusta pois. Mitä enemmän jotakin haluaa, sitä enemmän on valmis muualta pihistämään. Kuinka moni edes omistaisi auton, jos päätöksiä tehtäisiin puhtaasti järjellä? Kun jotain haluaa, se pitää saada. Kaikkea ei kuitenkaan pysty itselleen järkevästi perustelemaan, joten hankinnasta tulee kompromissi toiveiden, tarpeiden ja varojen kesken. Siksi meilläkin ajetaan punaisella perus-Nissanilla.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Vuosi 2011 kuluttajana: taidehankinta, matkustelua, ruokaa ja juhlahumua

friday 6. januaryta 2012 klo 19.56 kirjoittajana Mari Koo

Olen huono pitämään kirjaa menoistani ja tuloistani, mutta silti on kiinnostavaa miettiä, mitä viime vuoteen liittyi kulutuksen kannalta.

Nyt siis katsaus kulutukseni kohteisiin vuonna 2011:

Tulot ja menot

Tulot tipahtivat selvästi, sillä alkuvuoden asuin miehen mukana Sveitsissä, josta en tehnyt samalla tavalla laskutettavaa työtä kuin edellisvuotena Suomessa. Elin siis osittain säästöilläni.
Menot pysyivät todennäköisesti suunnilleen samalla tasolla.

Asumiskulut

Alkuvuonna ei tarvinnut maksaa vuokraa (Sveitsin asunto oli miehen ilmainen taiteilijaresidenssi), mutta Sveitsistä palattuamme muutimme Helsingissä ja vuokrakulut kasvoivat.

Matkustelu ja liikenne

Matkusteluun meni useita satasia. Lentoliput Sveitsiin ja takaisin, junamatkoja Keski-Euroopassa ja Suomessa jne. Polkupyörä oli tärkeä kulkuneuvo niin Sveitsissä kuin Helsingissä, ja sehän ei paljon maksa. Taksimatkoihin alle satanen.

Kahvila- ja ravintolapalvelut

Sveitsissä ulkona syöminen oli harvinaisempaa kuin Suomessa, koska se oli sen verran kalliimpaa. Suomessa kahvila- ja ravintolapalveluita käytän yleensä useita kertoja viikossa. Eli siis helposti useampi kymppi viikossa, ja jos välillä hienompaa syömistä, niin sitten satasia.

Ruoka ja juoma

Taloudessamme ei haluta tinkiä hyvästä ruuasta. Toisaalta kasvispainotteista, maukasta ruokaa saa kokattua edullisesti. Ruokabudjettimme laskemista olemme suunnitelleet, mutta toistaiseksi en tiedä, kuinka paljon rahaa meillä menee päivittäistavaraostoksiin. Satasia kuussa toki joka tapauksessa.


Erityistapahtumat

Menin kesällä naimisiin. Reilun 80 hengen häät maksoivat suurelta osin vanhempani. Useampi satanen meni omaa rahaa esim. kutsuihin ja kiitoskortteihin (yht. n. 300 e postikuluineen), maistraatin vihkijän palkkioon (200 e) sekä hääpukeutumiseen (puku 65 e, alusvaatteet 70 e, kengät ja korut yht. n. 35 e).

Tavarahankinnat

Kallein ostamani esine oli Kuvataideakatemian galleriasta hankittu taideteos eli Sakari Tervon “Hymiö (takaraivo)“. Hinta oli 300 e. Piristävä teos sopi mainiosti muun seinillä roikkuvan taiteen jatkoksi.

Muutoin hankinnat olivat pienehköjä. Uuteen asuntoon saimme häälahjana futonsängyn. Itse ostimme käytettynä sohvan (90 e) ja ison maton (50 e) ja jotain pikkujuttuja. Kodinkoneita tai elektroniikkaa ei sen suuremmin hankittu.
Vaatteet ostin pääsääntöisesti kirpputorilta. Varsin vähän tarvitsi niitäkään ostaa, kun kaapeissa on jo vanhastaan paljon puettavaa.

Puhelin ja netti

Maksoin pois iPhonen osamaksut. Puhelinkulut ovat parinkympin luokkaa (sis. mobiilin netin käyttö) kuukaudessa. Kodin nettiyhteys maksaa 25 e/kk.


Terveys ja kauneus

Hammaslääkäriin meni parisataa. Kampaajalle vuoden mittaan muutama satanen.


Harrastukset

Kulttuuririennot olivat edullisia (elokuvissa ja teatterissa muutaman kerran) tai lahjaksi saatuja. Kirjat kannoin kirjastosta. Liikuntaharrasteet (lenkkeily, sauvakävely, pyöräily) sujuivat jo olemassaolevilla varusteilla.

Ennuste kulutusvuodelle 2012:

Tulotasoni on vuotta 2011 parempi. Uusia hankintoja joudun tekemään, mutta tuskin mitään suurta kulutuspiikkiä syntyy. Kahvila- ja ravintolapalveluiden käyttö jatkuu aktiivisena. Matkustelu keskittyy kotimaahan. Tavoite on ostaa taas ainakin yhden nuoren taiteilijan teos.

Be Sociable, Share!

»   Mymskä ei koe olevansa köyhä, vaikka taulukoiden mukaan hän sitä on: “Omat tuloni (työkyvyttömyyseläke, joka on määräytynyt kokonaisen kolmen työvuoden perusteella…) ovat hyvin pienet. Jos katsoo mitä tahansa taulukoita tai artikkeleita, joissa puhutaan kohtuullisista tuloista tai suhteellisesta köyhyydestä tai mistä tahansa, missä talotasot on laitettu ryhmiin, ei omilla summillani usein kohota edes sinne ensimmäiseen luokkaan. Työtä tekevänä olin pienituloinen ja näin eläkeläisenä olen jossain senkin alapuolella. Toki minulla on kulutuskin paljon pienempää, ja jossain määrin hyödyn eläkeläisille tarkoitetuista tuista ja alennuksista. Mutta silti… Hassua nimittäin on se, että en ollenkaan koe olevani köyhä. Ei minulla tietenkään ole millä rajattomasti mellestää, mutta tulen omasta mielestäni oikein hyvin toimeen. Minä olen niellyt (toki jossain vaiheessa rajusti yökkien) sen totuuden, että kaikkea ei voi saada. Pihistän jossain kohdassa, jotta voin löysätä siinä mieluisemmassa. Pitää vain päättää, mikä on juuri minulle se tärkeä. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen, syön hyvin (vähän liiankin) ja laskut maksan ajallaan. Oikeastaan mistään ei tarvitse tinkiä, mutta saattaa olla Siperian opettamaa, että olen älyttömän vähään tyytyväinen, vaikka olen enemmän huikentelevaisuuteen taipuvainen kuin nöyrä ja vaatimaton. Pohjan kautta kun on ruopaissut ja sieltä lujaa ponnistanut pintaan, on ihan tyytyväinen, kun edes ilma kulkee. Ihmettelen vaan, että missä vaiheessa minusta muka on sukeutunut näinkin taitava näissä talousasioissa? Silloin, kun olin töissä, valitin aina, ettei minulla ole rahaa mihinkään, ja nyt kun sitten pitäisi olla surkeaakin surkeampi (köyhä ja sairas) oikein nolostun välillä, kun en keksi raha-asioista valittamista. Tuntuu ihan siltä, kuin minulla ei olisi oikeutta olla näin tyytyväinen ja huoleton. Pitäisi liittyä siihen valtavaan ja äänekkääseen joukkoon, jolla on säännölliset ja ihan riittävät tuloit, mutta ei koskaan tarpeeksi rahaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.