Olen huono pitämään kirjaa menoistani ja tuloistani, mutta silti on kiinnostavaa miettiä, mitä viime vuoteen liittyi kulutuksen kannalta.
Nyt siis katsaus kulutukseni kohteisiin vuonna 2011:
Tulot ja menot
Tulot tipahtivat selvästi, sillä alkuvuoden asuin miehen mukana Sveitsissä, josta en tehnyt samalla tavalla laskutettavaa työtä kuin edellisvuotena Suomessa. Elin siis osittain säästöilläni.
Menot pysyivät todennäköisesti suunnilleen samalla tasolla.
Asumiskulut
Alkuvuonna ei tarvinnut maksaa vuokraa (Sveitsin asunto oli miehen ilmainen taiteilijaresidenssi), mutta Sveitsistä palattuamme muutimme Helsingissä ja vuokrakulut kasvoivat.
Matkustelu ja liikenne
Matkusteluun meni useita satasia. Lentoliput Sveitsiin ja takaisin, junamatkoja Keski-Euroopassa ja Suomessa jne. Polkupyörä oli tärkeä kulkuneuvo niin Sveitsissä kuin Helsingissä, ja sehän ei paljon maksa. Taksimatkoihin alle satanen.
Kahvila- ja ravintolapalvelut
Sveitsissä ulkona syöminen oli harvinaisempaa kuin Suomessa, koska se oli sen verran kalliimpaa. Suomessa kahvila- ja ravintolapalveluita käytän yleensä useita kertoja viikossa. Eli siis helposti useampi kymppi viikossa, ja jos välillä hienompaa syömistä, niin sitten satasia.
Ruoka ja juoma
Taloudessamme ei haluta tinkiä hyvästä ruuasta. Toisaalta kasvispainotteista, maukasta ruokaa saa kokattua edullisesti. Ruokabudjettimme laskemista olemme suunnitelleet, mutta toistaiseksi en tiedä, kuinka paljon rahaa meillä menee päivittäistavaraostoksiin. Satasia kuussa toki joka tapauksessa.
Erityistapahtumat
Menin kesällä naimisiin. Reilun 80 hengen häät maksoivat suurelta osin vanhempani. Useampi satanen meni omaa rahaa esim. kutsuihin ja kiitoskortteihin (yht. n. 300 e postikuluineen), maistraatin vihkijän palkkioon (200 e) sekä hääpukeutumiseen (puku 65 e, alusvaatteet 70 e, kengät ja korut yht. n. 35 e).
Tavarahankinnat
Kallein ostamani esine oli Kuvataideakatemian galleriasta hankittu taideteos eli Sakari Tervon ”Hymiö (takaraivo)”. Hinta oli 300 e. Piristävä teos sopi mainiosti muun seinillä roikkuvan taiteen jatkoksi.
Muutoin hankinnat olivat pienehköjä. Uuteen asuntoon saimme häälahjana futonsängyn. Itse ostimme käytettynä sohvan (90 e) ja ison maton (50 e) ja jotain pikkujuttuja. Kodinkoneita tai elektroniikkaa ei sen suuremmin hankittu.
Vaatteet ostin pääsääntöisesti kirpputorilta. Varsin vähän tarvitsi niitäkään ostaa, kun kaapeissa on jo vanhastaan paljon puettavaa.
Puhelin ja netti
Maksoin pois iPhonen osamaksut. Puhelinkulut ovat parinkympin luokkaa (sis. mobiilin netin käyttö) kuukaudessa. Kodin nettiyhteys maksaa 25 e/kk.
Terveys ja kauneus
Hammaslääkäriin meni parisataa. Kampaajalle vuoden mittaan muutama satanen.
Harrastukset
Kulttuuririennot olivat edullisia (elokuvissa ja teatterissa muutaman kerran) tai lahjaksi saatuja. Kirjat kannoin kirjastosta. Liikuntaharrasteet (lenkkeily, sauvakävely, pyöräily) sujuivat jo olemassaolevilla varusteilla.
Ennuste kulutusvuodelle 2012:
Tulotasoni on vuotta 2011 parempi. Uusia hankintoja joudun tekemään, mutta tuskin mitään suurta kulutuspiikkiä syntyy. Kahvila- ja ravintolapalveluiden käyttö jatkuu aktiivisena. Matkustelu keskittyy kotimaahan. Tavoite on ostaa taas ainakin yhden nuoren taiteilijan teos.