Heijastimissa on valinnanvaraa
keskiviikko 30. marraskuuta 2005 klo 22.16 kirjoittajana Mari KooViime aikoina minua on jollain lailla ärsyttäneet ne jokasyksyiset lehtiotsikot, joissa todetaan, miten niin harva käyttää heijastinta. Ärsyyntymisen syynä on se, että nyt toimittajilla olisi mitä mainioin paikka esitellä myynnissä olevia heijastimia, mutta silti vain märehditään sitä, ettei tarpeeksi moni kiinnitä heijastimia itseensä.
Mielestäni heijastimet nimittäin tuntuvat tällä hetkellä olevan jonkinasteinen trendijuttu (ainakin 10-20-vuotiailla tytöillä roikkuu jos jonkinmoista heijastetta, ja se kai on jonkinlainen merkki trendistä), ja tavallisesta ruokakaupastakin voi löytyy hyvin monenlaisia heijastimia. Ei siis enää tarvitse valittaa, että heijastimia ei saa muuten kuin yritysten lahjoituksina. Tällä hetkellä myös esimerkiksi erilaissa myyjäisissä myydään paljon huovutettuja heijastimia.
Oheisessa kuvassa on osa omasta heijastinvalikoimastani. Merihevosheijastin on parilla eurolla tavallisesta kaupasta hankittu, pelastusrenkaan mallinen Lifesafer-heijastin edustaa jonkinlaista hienompaa muotoilua (saa ainakin Kiasman kaupasta noin viidellä eurolla), kalanruotoheijastin on virolaista tuotantoa, ilmaisheijastinta edustaa Agronomiliiton “läpyskä” ja tavallinen heijastin lienee noin euron ostos. Punainen pyörylä on itse tekemäni.
Minulla heijastimia pitää olla useita, koska käytän montaa takkia ja laukkua. Ripustelen niitä siis eri paikkoihin, että varmasti koko ajan olisi yksi mukana. Lisäksi omistan silittämällä kiinnitettävää heijastinnauhaa, jota voi sitten laittaa esimerkiksi ulkoiluvaatteisiin tai sitten tehdä noita omia heijastinviritelmiä.
Mutta ihan oikeasti heijastin on tärkeä kapistus näillä Helsinginkin kaduilla. Katuvalot eivät todellakaan riitä tekemään kulkijaa näkyväksi. Joten ole trendikäs ja hanki heijastin!
Muita kirjoituksia aiheesta tai sen vierestä
- Heijastimissa ei kannata pihtailla Stazzy kirjoitti heijastimien tärkeydestä ja haastoi mm. minut paljastamaan omat...
- Pala heijastavaa naista Minulla roikkuu laukussani heijastin, joka on saanut jo useamman henkilön kysymään,...
- Pieni imuri riittää pieneen asuntoon En pidä imureista enkä imuroinnista. Mutta nyt olen löytänyt mieleiseni ja pikkuyksi...
- Halvan venyvä käsite Puhelin soi. Katson numeroa. Se on 04-suuntamero. Missä se on?...
- Hintansa väärti kuva-albumi Kaarelan Tiina teetti kuva-albumin: “Seuraava tapaaminen olikin “taatan” kanssa...














Facebook-ryhmään
Kaupoista sai söpöjä heijastimia syksyllä, nyt ensimmäiset kadotettuani menin takaisin kauppaan ja havaitsin tyhjät laarit. Täytyy etsiä uudet heijastimet kauempaa ja pujottaa niihin itse vahvempi naru.
Heijastimet on myös kiva asuste piristämään sitä muuten niin harmaata talvilookkia…
Hyvin mahdollista, että heijastinlaarit ovat jo tyhjentyneet. Mutta toivottavasti vielä jostain löytyy!
Vahvemmat narut kannattaa vaihtaa, samoin tarkistaa se heijastimen hakaneula. Etenkin mainosheijastimissa on usein pienet ja surkeat hakaneulat, jotka ei kestä mitään.
Tuossa Lifesaver-heijastimessa on kuminauha, jonka avulla heijastin on helppo kiinnittää vaikka laukun vetoketjuun ja niin se pysyy varmasti vauhdissa mukana.
Itse olen myös löytänyt muutamia heijastimia, kun muut ovat niitä tiputelleet, joten kannattaa kulkea silmät auki!
Joululahjavinkkinä voisin mainita Aarikan heijastimet: ovat hintavampia (muistaakseni 6-10 euroa), mutta toisaalta erivärisiä ja -mallisia on paljon. Samoin ne joulumyyjäisten itsetehdyt heijastimet kannattaa pitää mielessä paketteja suunnitellesa.