Ystäväni oli miehensä kanssa jättänyt tarjouksen asunnosta. Ennen tarjouksen umpeutumisaikaa kyseisen kohteen yksityisenä toimiva kiinteistönvälittäjä soitti ja kertoi toisen pariskunnan jättämästä suuremmasta tarjouksesta. Välittäjä luetteli myös toisen tarjouksen ehdot. Ystäväni miehineen hämmentyi tästä toiminnasta, mutta päätti tehdä sen suuremman tarjouksen.

Välittäjä soitti vielä uudelleen ja kertoi, että myös toiset ostajat olivat korottaneet tarjoustaan. Ystäväni ilmoitti, että hän ei enää lähden kisaan mukaan.

Tarjous umpeutui illalla, mutta kiinteistönvälittäjästä ei kuulunut mitään. Seuraavana iltapäivänä ystäväni mies soitti hänelle ja ihmetteli, ettei heille ilmoitettu mitään. Välittäjä vetosi omiin kiireisiinsä. Asunnon huutokauppamaisesta myyntitavasta hän totesi, että onhan Kiinteistömaailmallakin oma tarjouskauppansa, jota myös huutokauppaamiseksi kutsutaan.
Ystäväni miehineen ei ymmärrettävästi ollut kovin ilahtunut välittäjän toiminnasta. Niinpä miehelle lähti palautetta, jossa ystäväni kirjoitti mm. seuraavasti:

”Suomen kiinteistönvälitysliiton hyvän välitystavan ohjeiden mukaan välittäjän ei lähtökohtaisesti pidä kertoa aiemman tarjouksen rahamäärää tai muita ehtoja. Välittäjän on pyrittävä ohjaamaan ostajaa korkeamman tarjouksen tekemiseen kertomatta edellisen tarjouksen yksityiskohtia, jos ostaja on tarjoamassa pienempää summaa kuin edellinen. Tämähän on tietysti vain ohje, joten sitä ei ole pakko noudattaa, mutta omien kokemusteni perusteella ainakin isommissa välitysfirmoissa tähän pyritään.

Toiseksi asunnon ostamisessa on kyse niin isoista asioista, että on todellakin hyvien tapojen vastaista pitää ostotarjouksen tekijä epätietoisuudessa tarjouksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Ostotarjouksen tekijän ajan tasalle saattavaan puheluun kun menisi ehkä minuutti… Keskusteltuani tutun kiinteistönvälityksen ammattilaisen kanssa hän kovasti kummasteli sitä tapaa, jolla asiat hoidettiin eilen.

Olemme mieheni kanssa täysin tietoisia siitä, mitä tarkoittaa Kiinteistömaailman tarjouskauppamenettely, koska jo syksyllä harkitsimme sitä oman myytävän asuntomme kohdalla. Tarjouskauppamenettelystä kuitenkin sovitaan aina myyjän kanssa erikseen ja myös ostajalla on tiedossa, että myytävä kohde on tarjouskauppakohde. Tarjouskaupassa ymmärrän huutokaupan käymisen, mutta lähtiessäni ostamaan asuntoa perinteisellä myyntitavalla, oletan, että en joudu mukaan huutokauppaan.”

Valitettavaa, että edelleen on siis näitä yksityisiä välittäjiä, jotka onnistuvat toiminnallaan heikentämään mielikuvaa koko alan toiminnasta.