Kulutusjuhla

Carrotmob edistyy: porkkanaliikehdintää syyskuussa

torstai 21. elokuuta 2008 klo 22.23 kirjoittajana Mari Koo

Kävin tänään osallistumassa Carrotmob-suunnitteluun. Kuten arvata saattaa, niin ajatuksia ja ideoita tästä kuluttajaliikehdinnästä ja sen toteuttamisesta sinkoili. Niitä on toki lennellyt jo pitkin nettiäkin. Ja lentelee edelleen ja toivottavasti innolla myös jatkossa.

Keskusteluja käytiin esimerkiksi suomenkielisestä nimestä, sloganista ja tietysti ensimmäistä porkkanaliikehdinnän tapahtumasta. Aivan vaivatonta ei ole keksiä esimerkiksi sopivia kohteita, sillä jenkkimallin mukaiset, “villit” pikkuliikkeet ovat Suomessa kovin vähälukuisia. Toisaalta kaavoihin ei ole syytä kangistua, joten ideaa toteuttavaa ajatusta voi kehittää eri suuntiin.

Kokouksen raportointia on tarjolla Jaikussa. Siellä näkyy mm. nimiehdotuksia, joita siis voi heitellä lisää.

Innokkaat joukkokulutusvoiman kannattajat saavat odottaa vielä hetkisen: ensimmäinen tapahtuma on tarkoitus järjestää näillä näkymin noin kuukauden päästä Megapolis-tapahtuman yhteydessä eli 27. syyskuuta.

Ajatuksia ja ideoita kerätään niin Facebook-ryhmässä kuin tilapäisessä wikissä. Myös linkkejä aiheeseen on tarjolla omalla sivullaan (linkit siirretty wikiin). Kaikenkokoava nettisivusto on tuloillaan.

Aiheeseen liittyvää:

  1. Porkkanamafia tempaisee Joensuussa keskiviikkona 25.3. Porkkanamafia tempaisee Joensuussa hotelli-ravintola Wanhassa Jokelassa keskiviikkona 25. maaliskuuta. Wanha Jokela on sitoutunut käyttämään 90 % tapahtumapäivän lisätuotoista ympäristöystävällisyytensä parantamiseen. Ovet ovat auki klo 12 alkaen, varsinainen tapahtuma oheisohjelmineen painottuu...
  2. Carrotmob on nyt Porkkanamafia Carrotmobin eilisessä kokouksessa Suomen toiminnan nimeksi oli päätetty Porkkanamafia – Carrotmob Finland. Perusteluiksi mainitaan mm. se, että käännös vastaa alkuperäistä ja positiivinen porkkana ainakin osittain kumoaa negatiivissävytteisemmän mafian. Ensimmäisen tempaus...
  3. Kuluttajien valtaa osoittava Carrotmob tulee Suomeen Yhdysvalloista alkunsa saanut kuluttajien vaikutusmahdollisuutta osoittava Carrotmob on rantautumassa Suomeen. Ajatuksena on kannustaa pienehköjä kauppaliikkeitä ekologisempaan toimintaan tuomalla heille tapahtuman kautta kävijäryntäys. Kaupan tulee sijoittaa päivästä saamansa tuotto johonkin ympäristöystävälliseen...
  4. Megapolis valtaa Vanhan yo-talon 27. syyskuuta Ympäristöjärjestö Dodon järjestämä Megapolis 2023 -tapahtuma jyllää lauantaina 27. syyskuuta Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla. Luvassa on mielenkiintoisia puheenvuoroja ja keskusteluja mm. kuluttajuuteen liittyen. Puhumassa on esimerkiksi slow life -elämää ylistävä Carl...
  5. Tarviitko tän kuitin? Ruokakaupassa asioidessa alkaa kassalla vierailu olla jo semmoista rutiinia että kun sen rikkoo joku poikkeava tapahtuma niin jo riittää jupinaa viikoiksi. No, päiviksi ainakin. Tänään hymyilevä kassatyttö kysyi että tarvitsenko...

  • del.icio.us
  • Digg
  • email
  • Facebook
  • FriendFeed
  • Google Buzz
  • Posterous
  • StumbleUpon
  • Twitter

2 kommenttia kirjoitukseen “Carrotmob edistyy: porkkanaliikehdintää syyskuussa”

  1. jams kirjoitti:

    Kaakao.netin linkkilista on siirretty wikiin ja poistettu kaakao.netistä.

  2. Mari Koo kirjoitti:

    Kiitti tiedosta, muokkasin tiedon vastaamaan nykytilaa.

Kommentoi