Suoramarkkinointikiellon ongelmat
perjantai 17. lokakuuta 2008 klo 16.42 kirjoittajana Mari KooHukkajukka kritisoi suoramarkkinoinnin estämiseen tarkoitettua Robinsson-rekisteriä: “Ensinnäkin rekisteri koskee vain liiton jäsenyrityksiä. Muut saavat markkinoida miten tykkäävät.
Toisekseen kiellon tekeminen on maksullista, koska rajoittamispalvelu on “vapaaehtoiseen toimintaan perustuva – - ja sen ylläpito aiheuttaa kustannuksia”. Kuluttajan on siis maksettava yritysten markkinoinnista aiheutuvia kustannuksia tässäkin muodossa! Siis päästäkseen eroon siitä. Huolimatta siitä, että henkilötietolain hengessä kielto-oikeuden käyttämisen tulisi olla ilmaista.
Kolmanneksi, rajoitus näyttäisi olevan määräaikainen. Ikään kuin kuluttajan kykyyn tehdä itseään koskevia, pysyviä päätöksiä, ei voisi luottaa.
Neljänneksi, kuluttaja ei käytännössä mitenkään voi tietää, koska hänen markkinointikieltonsa on umpeutumassa. Niinpä hänen on ilmeisesti odotettava ensimmäistä markkinointipuhelua, jotta osaisi taas tehdä maksullisen kiellon. Vai onko sinulla kolmen vuoden kalenteri?
Viidenneksi, Asiakkuusmarkkinointiliitto ei näyttäisi vastaavan yhteydenottoihin.” (Mari Koo)
Muita kirjoituksia aiheesta tai sen vierestä
- Nettipalveluko ratkaisee ongelmat? Elisa kertoo siirtävänsä asiakaspalvelunsa nettiin puhelinpalvelun tukosten...
- Soneran myyjä kauppasi “euron kännykän” ehjän puhelimen tilalle Soneran asiakaspalvelija johti harhaan vanhusta, kertoo Kirsi M: “Kun vanhus meni...
- Laskunmaksun maksut Rivitutkija ruotii Soneran asiakaspalvelukirjettä mm. seuraavasti: “Laajakaista...
- Puhelinmyyjien aktivoitumisen estämistä Kirsi Haapala kirjoittaa:...
- Kierrätys.info pistää kierrätyspisteet kartalle Kierrätys.info -sivuilla voi hakea tietoa siitä, mihin paikkakunnittain voi palauttaa...














Facebook-ryhmään
Periaatteellisena tuo kirjoitus osuu täysin oikeaan. Käytönnässä robinson-rekisteriä kuitenkin käyttää niin suuri osa telemarkkinoijista, ettei soittoja tule. Toisekseen palvelun rekisteröiminen ei kestä edes minuuttia, joten hinnaksi ei tule edes sitä 0,39e/min.
Mutta olen toki silti täysin samaaa mieltä kirjoittajan kanssa.
Yksi keino on lisätä puhelinmyyjät puhelimen mustalle listalle. Itse tein näin aina kun puhelinmyyjä soitti, jolloin kasaantui tämä lista: http://www.ihminen.org/kirjoituksia/lista-puhelinmyyjien-kayttamista-numeroista/
Etenkin tuo kiellon määräaikaisuus on täysin käsittämätön asia. Itselleni on alkanut jälleen soittoja tippua, joten kai se tahdonilmaus pitäisi taas rekisteriin tehdä. Voisikohan sieltä ostaa vaikka 20 eurolla ainaisjäsenyyden?