Kulutusjuhla

Veronpalautukset maksetaan 4. joulukuuta

maanantai 3. marraskuuta 2008 klo 12.21 kirjoittajana Mari Koo

Veronpalautukset vuodelta 2007 maksetaan pankkitilille torstaina 4. joulukuuta. Tilinumeron voi ilmoittaa Verohallinnolle sähköisesti osoitteessa www.vero.fi/artikkeli/7443 viimeistään 23. marraskuuta.

Veronpalautuksia maksetaan 3,3 miljoonalle henkilölle yhteensä vajaat 2 miljardia euroa. Keskimääräinen palautus on 593 euroa.

Aiheeseen liittyvää:

  1. Veronpalautukset maksetaan 4. joulukuuta Verohallinto kertoo, että veronpalautuksia maksetaan tänä vuonna yli 3,2 miljoonalle henkilölle yhteensä vajaat 1,7 miljardia euroa. Keskimääräinen palautus on 518 euroa. Palautukset maksetaan pankkitileille 4. joulukuuta. (Mari Koo)...
  2. Veronpalautukset maksetaan 3. joulukuuta – keskimäärin palautus 642 euroa Keskimääräinen veronpalautus on tänä vuonna 642 euroa, ja palautukset maksetaan tileille 3. joulukuuta. Veronpalautuksia saa 3,4 miljoonaa henkilöä. Näin kertoo Verohallinto nettisivuillaan. Uuden tai muuttuneen tilinumeron veronpalautusta varten voi ilmoittaa...
  3. Veronpalautukset maksetaan perjantaina 4. joulukuuta Veronpalautukset maksetaan tänä vuonna perjantaina 4. joulukuuta, kerrotaan Verohallinnon nettisivuilla. Jos pankkitili ei ole Verohallinnon tiedossa, palautus maksetaan maksuosoituksena 9.12.2009 alkaen. Sähköisesti uuden tai muuttuneen tilinumeron voi ilmoittaa viimeistään 22.11.2009...
  4. Veronpalautus keskimäärin 487 euroa Eilen uutisoitiin, että veronpalautuksia maksetaan 5. joulukuuta yli kolmelle miljoonalle henkilölle. Keskimääräinen palautus on 487 euroa. Veronpalautuksiin liittyy mielenkiintoinen piirre siitä, että ihmiset mieltävät sen usein ikään kuin ylimääräiseksi tuloksi....
  5. Kulutusjuhlaa huomenna YleX:llä puolen päivän jälkeen Minut pyydettiin YleX:n Tänääniin juttelemaan Kulutusjuhlasta huomenna keskiviikkona klo 12.15 alkaen. Ohjelmatietojen mukaan “Suosittu Kulutusjuhla-blogi on palkittu parhaan yhteiskunnallisena blogina. Mari antaa neuvoja veronpalautusten törsäämiseen ja kertoo, mihin kannattaa kuluttaa.”...

  • del.icio.us
  • Digg
  • email
  • Facebook
  • FriendFeed
  • Google Buzz
  • Posterous
  • StumbleUpon
  • Twitter

4 kommenttia kirjoitukseen “Veronpalautukset maksetaan 4. joulukuuta”

  1. Leena kirjoitti:

    Toimintatonni, toimintatonni, toimintatonniiiiii!
    Mitäs kulutusjuhlassa keksittäis sille käyttöä?

  2. matlis kirjoitti:

    Sepä se! Olen perinteisesti ostanut joululahjat veronpalautuksilla. En tosin koko tonnia meinaa käyttää joululahjoihin. Pitäskin varmaan vähän miettiä mitä ostaa ja kenelle. Kirjoja, kirjoja, kirjoja ja sit joku vuohi/paskahuussi tms. Ehkä hommaan nastalenkkarit talveksi ja shampanjaa uudeksi vuodeksi ja sit loput säästöön (digijärkkäri, lentoliput Afrikkaan jne.).

  3. Mari Koo kirjoitti:

    Minulle tulee melko lailla tuo keskivertomäärä eli hurjasti rahaa käyttöön. Osa summasta taitaa mennä keväiseen Prahan matkaan, mutta ehkä pitää keksiä jotain pientä hemmottelua itselle, kasvohoito, hieronta tms.

  4. kari kirjoitti:

    Minä annan kaikki kiltisti mammalle. Mamma antaa sitten mulle vähän, jos satun tartteen.

Kommentoi