Norttiaski on noin 1,70 euroa halvempi Tallinnassa kuin Suomessa
sunnuntai 29. marraskuuta 2009 klo 16.47 kirjoittajana Mari KooLarko kertoo tupakan hinnasta Virossa: “Norttiaskin veromerkkiin merkitty virallinen hinta Virossa on 46 Viron kruunua eli hiukan alle 3 euroa. Esimerkiksi Tallinkin laivoilla norttikartonki maksaa 28,80 €. Tallinnan ulkopuolella Norttia ei juurikaan ole myytävänä, ei edes Tallinnan laitakaupungilla. Keskustassa sitä myydään lähinnä suomalaisten kysynnän takia.
Suomessa norttiaskin virallinen hinta on 4,70 €. Suomen budjetin valmistelua en ole jaksanut kovin tarkkaan seurata enkä tiedä, kuinka paljon nykyistä enemmän hallitus aikoo ensi vuonna rokottaa tupakoitsijoita. Virossa on suunnitteilla 20 % korotus tupakkaveroon vuodesta 2011. Budjetin käsittely on kuitenkin vielä kesken enkä olisi suorastaan yllättynyt, jos tupakkaveron korotusta päätettäisiin osittain tai kokonaankin varhaistaa.” (Mari Koo)
Muita kirjoituksia aiheesta tai sen vierestä
- Viinipullo kallistuu noin 22 senttiä, olut 4 senttiä Ensi vuoden alussa nostetaan alkoholiverotusta kymmenellä prosentilla. “Korotus...
- Pienessä pakkauksessa voi yksikköhinnata olla halvempi kuin suurpakkauksessa pni kirjoittaa pakkauskoon vaikutuksesta hintaan: “Kun luin yhdestä selaimen vÃ...
- Miksi autonvuokraus on Suomessa kolme kertaa Ruotsia kalliimpaa? Loistava.infon Henryä ihmetyttää, miksi autonvuokraus on Suomessa paljon kalliimpaa...














Facebook-ryhmään