Norppa ihmettelee asuntojen hintojen muutosta: ”Uuden kodin löytymistä odotellessa on luonnollisesti kiinnittänyt huomiota hintoihin ja olen viime aikoina tehnyt ällistyttävän havainnon. Osan asuntojen hinnoista on tipahtanut parisen kymmentä tuhatta. What the wok?! Oikotiehän kätevästi ilmoittaa automaattisesti, kun jonkin omaan haarukkaan sopivan kohteen hinta nousee tai laskee, ja avuliaasti kertoo myös mikä hinta oli pudotusta, tai nostoa, ennen.
On ymmärrettävää, että jokainen haluaa kodistaan hyvän korvauksen. On ymmärrettävää, että jotkut haluavat myös maksimoida voiton – mutta se että hintapyynnöt heittelevät kymmeniä tuhansia alkaa olla täysin älytöntä. En tiedä oliko ilmiö sama markka-aikaan. ”Tänään pyydämme asunnostamme 400 000 markkaa mutta ensi viikolla hinta onkin enää 280 000.” Täysin väärä viesti myös välittäjältä joka on ammattilaisena prosessissa mukana. Kaikilla on tiedossa alueen ja kaupungin keskihinta, miksi ihmeessä pyytää 20 000 euroa liikaa..?” (Mari Koo)
Opa
Saahan sitä omasta asunnostaan pyytää, mitä haluaa, välittäjä antaa arvion, mutta omistaja loppujen lopuksi päättää, millä hinnalla myy? Jos on aikaa myydä, voi kokeilla ensin ”ylisuurella” hinnalla, ja vastaavasti jos on kiire saada myytyä, asettaa varmaan helpommin alemman hinnan, etenkin, jos ei ole mennyt kaupaksi ensin asetetulla hinnalla.
Norppa
Totta kai saa. Ja pyydetäänkin. Olen vain sitä mieltä, että kaupankäynnissä yleisesti hinta perustuu johonkin. Vaikka olisi koko loppuelämä
aikaa myydä asuntoaan, niin millä perusteella myydät siitä 20 000 euroa enemmän kuin alueen keskihinta antaa olettaa. Miksi ei kymmentä tuhatta tai viittätuhatta? Meneekö ahneuden raja tuossa 20 000 euron pyytämisessä? On myös niitä myyjiä jotka arvioivat realistisesti asuntonsa kunnon, yleisen markkinatilanteen ja alueen muun tarjonnan ja saavat silti voittoa.
Joku
Niin, jospa onkin päin vastoin niin, että ostaja loppujen lopuksi päättää, millä hinnalla ostaa. 😉