Kulutusjuhla

Luukku 4: Kohinan taso nousee

Pidän signaalinkäsittelyyn liittyvästä termistä kohina, joka tarkoittaa ”hyötysignaalia” häiritsevää ”satunnaissignaalia”. Jatkan tässä urputusjoulukalenterin luukussa eilisestä aiheesta, eli sosiaalisesta mediasta, jollaiseksi me Internetiä tänä päivänä kutsumme.

Sosiaalisen median sivuille on raapustettu ammattilaisten ja vähemmän ammattilaisten tuottamia juttuja, ajatuksella ja vähemmän ajatuksella tehtyjä. Valitettavasti laadukkaan sisällön tekeminen on vaikeaa, joten suurin osa ei ole sellaista. Parhaimmillaan välinettä nokkelasti hyödyntävä ”kansalaisjournalisti” taistelee paremman yhteiskunnan puolesta, mutta pääasiassa hän tyytyy vain tarjoamaan ajankohtaista tietoa juoksemistaan kilometreistä, käynneistään ravitsemusliikkeissä, avaamistaan www-sivuista ja sen sellaisista. Valitettavasti myös ammattilaisten tuottamaa sisältö noudattaa aina vain yhä enemmän ”määrä korvaa laadun” logiikkaa. On tärkeää puskea joka minuutti ulos jotain uutta, kohinaa. Ja siihen päälle toivotaan tykkäämisiä ja tykkäämisten tykkäämisiä, lisää kohinaa.

Olen toistuvasti törmännyt ajatukseen, että meidän tulisi opetella itse suodattamaan informaatiomme. Osa meistä haluaa jostain käsittämättömästä syystä kuluttaa raakadataa mahdollisimman monesta eri lähteestä ja käyttää omaa aikaansa ”puolueettomien” tulkintojen tekemiseen asiasta kuin asiasta. Tavallaan ymmärrän, että olisi hyvä jos osaisimme tehdä omat johtopäätöksemme, mutta onko meistä oikeasti siihen? Emmehän me tee sääennusteitammekaan itse, vai onko tämäkin muuttumassa ilmastonmuutoskeskustelun myötä?

Hiljalleen kaikki mediat suuntaavat kohti yhtä isoa älämölöä. Mainostaja pitää tästä, koska sillä on mahdollisuus nousta kohinan yläpuolelle, ostamalla signaalilleen lisää tehoa. Toisaalta yksinkertaiset signaalit, kuten tietynlaiset näkemykset maahanmuutosta, onnistuvat käsittämättömillä tavoilla vahvistumaan kohinasta. Valitettavasti tämä ei päde läheskään kaikkiin signaaleihin, kuten eettiseen tuotetietoon. Se ei vahvistamattomana kauaksi kanna, vaan jää ”sosiaalisen median lumisateeseen”.

Minulla ei ole tarvetta liittyä kasvavaan joukkoon kaikkien alojen itseoppineita tohtoreita, jotka ovat selvittäneet lopullisen totuuden maailman jokaisesta asiasta. Ottaisin päivittäisen informaatiokattaukseni suodatettuna, ilman kohinaa, kiitos! Juuri tällä hetkellä sellaista ei ole tarjolla, mutta ehkä sen jonakin päivänä tarjoaa automaation ihme: On teoriassa mahdollista hyödyntää sosiaalisen median verkostojen rakenteita kohinan suodatukseen. Saattaa kuitenkin olla että tarvitaan ihan oikeaa ihmettä: Kontaktiverkostomme kun tuppaavat koostumaan meistä itsestämme, kohinan lähteistä.

4 Comments

  1. Kiitos inspiraatiosta, teinkin heti jotain sen eteen, että mediaseuranta onnistuisi kohdistetummin ja lyhyemmässäkin ajassa, ja järjestelin muutenkin seuraamiani syötteitä uudelleen. Asiallinen kirjoitus kaikkiaan.

    Yksi pieni käytännön esimerkki kohinasta, joka peittää tai piilottaa signaalia, on muuten se, että sivupalkissa uusina ”kommentteina” näkyvät myös trackbackit, jotka kuitenkaan useinkaan eivät ole informaatioarvoltaan kommentteja vastaavia. Trackbackeillakin on paikkansa, mutta se ei välttämättä ole sivupalkissa / tavallisten kommenttien joukossa. Olen myös vakuuttunut, että trackbackin ideaa (ja käyttöä) voisi jatkojalostaa informatiivisempaankin suuntaan kuin mitä niiden käyttö nykyään yleensä antaa, en vain vielä tiedä, mitä se olisi, ja mitä ihmeitä se vaatii.

    • …ja juuri kun pääsin kommentoimasta, kohinaa Kulutusjuhlan sivupalkissa on vähennetty, kiitos jälleen (tai näköjään itse trackbackit on poistettu, OK sekin).

      • Noita Kulutusjuhlan sisäisiä tracbackeja poistellaan tarvittaessa käsipelillä, kun havaitaan 🙂 Eivät siis todellakaan ole informatiivisia tässä käytössä eli kommenttipalkaissa näkyvissä.

  2. Juuri näin, osuva kirjoitus, samaa olen itsekin pohdiskellut. Ihmiset, jotka haluaisivat sanoa itseään ajatteleviksi, pyrkivät oman toimensa ohella hyvään henkilökohtaiseen journalismiin vain itsenä lukijoinaan. Tämä tuskin tuottaa suurta yhteiskunnallista tai yksilöllistä hyötyä, pikemminkin onnettomampia ihmisiä, jotka eivät koe kykenevänsä suoritumaan tästä web-aikakauden kansalaistaidosta kunnialla. Se, että toimitustyön tulos on valikoivaa, on osa lukijan maksettavaksi tulevaa työn hintaa. Kannattaa seurata useita lähteitä, mutta ei kaikkia millään voi, edes ammattilainen.

    Hieman eri asia sitten on, jos on aikaa ja mahdollisuuksia omistautua tiedon haravoinnille ja jyvien julkaisemiselle, vaikka työ ei olisikaan periteisen median kriteerien mukaista kunnollista journalismia. Eikä sen tuotoksen tarvitse aina olla ihan objektiivisuuteen pyrkivääkään, moderni lukija kyllä osaa kyseenalaistaa nykyään niin valtamedian kuin yksityisten kirjoittajienkin taustamotiivit. Tai näin ainakin optimisti ajattelee.

    Pessimisti korjaa, että lukijat ihmisinä kuitenkin mielellään uskovat asioita, jotka jo sopivat omaan ajatusmaalilmaan, tai ovat muuten miellyttäviä. Jos kirjoitus tukee omaa ajatusta, niin se helpommin uskotaan todeksi vähemmällä kyseenalaistamisella, oli sitten kyseessä arvovaltaiseksi koetun median edustaja, tai puolituntematon kohisija.