Sanakari kritisoi yrityksiä, joiden valmistus on siirretty muihin maihin, mutta jotka edelleen ratsastavat suomalasuudellaan: ”Esimerkiksi Arabian tuotannosta iso osa on jo pitkään tehty Aasian halpatyömaissa ja sama koskee monia muitakin suomalaisuuden lippua heiluttavia brändejä suomalaisuuden ikoniksi korotettu Marimekko mukaanlukien. Lista on todella pitkä Jenkki-purkasta Pirkka-jäätelöihin ja Turon puvuista Järvisen suksiin.

Moni suomalainen ostaa kuitenkin näitä ulkomailla valmistettuja tuotteita kuvitellen näin suosivansa suomalaista työtä ja kotimaansa hyvinvointia. Esimerkiksi Turon tapaan pelkiksi markkinointiyhtiöiksi taantuneille yrityksille tämä virheellinen mielikuva sopii vallan mainiosti, eivätkä muutkaan pelkän mielikuvan varassa operoivat yritykset tuotteidensa oikeaa valmistusmaata paljasta. Tähän on tietysti yksi selkeä syy: kotimaisesta tuotteesta saatava korkeampi hinta.

Moni kuluttaja on valmis maksamaan suomalaisesta tuotteesta ulkomaista enemmän ja tätä ulkomaille tuotantonsa siirtäneet yritykset käyttävät härskisti hyväkseen. Markkinoinnissa ne korostavat tuotteiden suomalaista laatua, mutta tosiasiassa Arabian Teemat, Muumit ja monet muut klassikkotuotteet taidetaan tehdä samoissa tehtaissa kuin Ikean halpa-astiat. Suomalaisbrändeistä poiketen Ikea on kuitenkin sen verran reilumpi kuluttajaa kohtaan, että siirtää osan halpatuotannon kustannushyödyistä hinnoittelun kautta kuluttajille.” (Mari Koo; itsekin viime vuoden puolella kaivelin tietoja Arabian valmistusmaista soittamalla asiakaspalveluun, kun tietoa ei kerrottu nettisivuilla)