Myönnän, että suhtaudun lähtökohtaisesti epäluuloisesti leivontatuotteisiin, joihin pitää lisätä vain vesi ja öljy. Koska pidän leipomisesta, niin minusta ei ole vaivalloista tehdä taikinoita alusta asti.

Osallistuin taannoin Raision tilaisuuteen, josta lähtiessä sai tuotepakkauksen. Yksi tuotteista oli Pikapullamix. Viikonloppuna päätin kokeilla, onko moisesta aineksesta mihinkään.

Plussat:
Helppoa ja nopeaa: ei vaivausta tai kohotusta
Ei tarvitse miettiä, onko kaapissa tarpeeksi leivontatarpeita
Maku hyvä, mutta ei varsinaisesti pullaa
Sopisi myös piirakkapohjaksi

Miinukset:
Pussillisesta jauhetta sain vain yhdeksän leivonnaista, joka on aika vähän
Leipomiskokemus jäi vähäiseksi
Muffinimainen maku ja rakenne, ei siis pullan kuohkeutta

En tiedä, mitä Pikapullamix maksaa, mutta tuskin ostaisin kotiin. Sen sijaan voisin harkita esimerkiksi kesämökille, jos viettäisin aikaa mökillä. Silloin se toimisi varmana vierasvarana olosuhteissa, joissa ei välttämättä ole aina esimerkiksi kananmunia tai kardemummaa.

Seuraavana päivänä leivoin alusta alkaen itse laskiaispullat. Vaikka olen tietysti puolueellinen arvioija, niin se oli parempaa pullaa.

Pikapullamixin ainesosat: Vehnäjauho, sokeri, rasvaton maitojauhe, nostatusaineet (E450, E500), kardemumma, vanilliinisokeri, suola, jauhonparanne (askorbiinihappo).