Monet suomalaiset nykyrunot ja laululyriikat ovat kulutuskriittisiä, oli kirjoittajana sitten räppäri, rokkari tai romanttinen runoilija. Siis vaikka Asa, Ismo Alanko tai Jukka Poika.

Yksi pitkän linjan yhteiskuntatarkkailija on Jarkko Martikainen, jonka teoksen “Yhdeksän teesiä” (2008, Like) lainasin kirjastosta.

Esimerkkinä nyt yksi pätkä Martikaiselta eli lainaus kirjoituksesta “Omistamisesta on enimmäkseen pelkkää riesaa”.

Omistamisesta on enimmäkseen pelkkää riesaa.
Tavaroita tulisi olla
kiillottamassa, korjaamassa
huoltamassa, pyyhkimässä
ja mikä vaivalloisinta
suojelemassa.

Ja useat tavarat hankitaan koska
kaikki tuntui silläkin hetkellä
niin valtavan tyhjältä.

Onneksi tässäkin mielessä
jokaiselle on jotakin
henkilökohtaista
enemmän kuin pelkkä tavara
jolloin omistajuus on onni, ei vitsaus
ja sellaisen äärellä
on miltei pyhän äärellä.

Jos saisin käyttöoikeuden asua talossa
jossa rutiköyhänä lukisin
kirjahyllyn kirjoja
soittaisin toisen omistamia soittimia
nukkuisin vuoteessaan
ja söisin pöydässään
siihen hetkeen saakka kun hengittäminen loppuu
en kaipaisi omistusoikeutta
mihinkään materiaan.

Pitäisi alkaa kerätä johonkin yhteen kulutusta pohtivia suomibiisejä. Selvästi jonkinlaisen Kulutusjuhlan Spotify-soittolistan paikka! Onkohan jollakin mahdollisesti jo alkua tällaiseen? Tietysti saa myös vinkata biiseistä!

Kävin eilen AC/DC:n keikalla Ratinan stadionilla. Rokkitähtien katsominen verotti lompakkoani 79 euron lipun (plus pari euroa toimituskuluja) ja kahden kaljan (yht. 12 euroa!) verran. Kyseessä oli ensimmäinen stadionkeikkani, vaikka festareita ja klubeja olen puolet elämästäni kiertänyt. Pohdiskelimme kaverini kanssa keikan jälkeen, että eipä tuollaisessa massakulttuuritapahtumassa kovinkaan suurta kokemusta saa. 32000 ihmistä on vain yksinkertaisesti ihan liikaa, jotta keikka olisi Kokemus. Kontakti bändiin jää väistämättä puuttumaan.

Kulttuurituottajana olen pohtinut paljon kulttuurin ja taiteen hinnoittelua. Eilinen keikka sai pohtimaan asiaa asiakkaan näkökulmasta. Sainko yli 80 eurolle vastinetta? Ja mihin tuota kulua pitäisi verrata? Teatteri- tai festarilippuun? Vai pyörän huoltoon? Kajakkivuokraan? Farkkuihin? Siihen, kuinka paljon joudun tekemään töitä tuon 80 euron eteen?

Joskus olen nähnyt loistavaa teatteri kuudella eurolla ja katsonut täysin kylmäksi jättävää höttöä kolmella kympillä. AC/DC oli ihan jees, mutta ei tuo keikka mikään unohtumaton ollut. Esimerkiksi Sepulturasta maksoin pari kesää sitten noin 30 euroa ja se keikka oli loistava. Tila oli intiimimpi ja tunnelma niin kuin kunnon hevisaunassa pitääkin. Museoista maksan mieluusti vaikka kympin tai kaksi jos näen siellä mielenkiintoista taidetta.

Perusongelmahan kulttuuripalvelua ostettaessa on se, ettei ikinä tiedä pitääkö palvelusta vai ei. Kyllähän minä tiesin tarkkaan mitä AC/DC soittaa. Mutta ne lopulta ne biisit eivät kuitenkaan ole keikan tärkein asia, vaan tunnelma ja kokemus. Ja nyt se jäi vähän vaisuksi.

Mitä te olette valmiita maksamaan kulttuurista ja miksi? Tai miksi ette maksa?

Viikonloppuna järjestettiin Helsingissä Kirjamessut, joissa vieraili ennätysmäärä yleisöä. Tapahtuma herätti monenlaisia kulutukseen liittyviä ajatuksia myös blogeissa, tässä pari poimintaa:

Straniuksen Leo hankkii kirjansa mieluummin jostain muualta kuin messuilta:

“Kirjamessuilta en löytänyt mitään kiinnostavaa. Saadakseen tiedon hyvistä uusista kirjoista ei todellakaan tarvitse mennä messuille. Muutenkin kirjamessujen kakofoniassa ja tungoksessa olo oli tukala. Kirjojen hankintaan liittyy minulla ainakin mielikuva rauhallisesta ympäristöstä, jossa voi hiukan haistella kirjojen tuoksua, selailla ja lueskella niitä, ennen mahdollista hankintaa.”

Heikki Honkala sen sijaan osti ja perustelee hankintansa:

“Joo, kyllä, kaikista hyveellisistä puheistani huolimatta lankesin ostamaan seitsemän kirjaa. Tässä syntilistani ja puolustelut: [- - -]

No ja kun vielä useimmat maksoivat vain viisi euroa. Ja kun ovat oikeastaan lähdeteoksia .. ja kun osaan niistä voisin tehdä alleviivauksia.”

Alpo pohtii Kirjamessujen suosiota:

“Olin nyt toista kertaa kirjamessuilemassa ja jälleen tapahtuman keräämä ihmismäärä yllätti. En voi käsittää, että kirjat saavat tuollaisia massoja liikkeelle. Kun otetaan huomioon, että messut alkavat jo torstaina ja päättyvät sunnuntaina, ja jos koko ajan on tupa täynnä, niin kulttuuria saa haistella todella suuri joukko. Ilman kunnon etukäteissuunnitelmaa ei messuilta varmaa löydä mitään ostettavaa, mutta jos tekee kunnon suunnitelman, niin silloin varmaan saa käynnistä parhaan hyödyn. Paikallahan on maan napahenkilöitä erilaisilla areenoilla kertoilemassa asioistaan ja jopa kirjoistaan. Ja ne kai sitä yleisöä paikalle vetää. Kuitenkin vaikka miten asiaa pähkäilen, niin tapahtuman massat yllättävät! Itse kyllä etsin lukemiseni kirjastoista paljon mieluimmin ja en ole niin kovasti kiinnostunut noiden napahenkilöidenkään kuulemisesta.”

Pia osti kirjoja tällä kertaa erityisesti lahjoiksi:

“En yleensä kuitenkaan nauti kunnolla messujen tarjonnasta = en seuraa ohjelmaa enkä kuuntele kirjailijahaastatteluja. En myöskään pidä valtavista ihmismassoista. Mutta pidän halvoista kirjoista. Yleensä tulee jonkun verran hutiostoksia, mutta kun koskaan ei voi tietää mikä on huippu ja mikä on huti. Ainakaan mitä tulee kirjoihin. Minua ei saisi päästää kirjakauppaan, eikä kirjamessuille.

Tänä vuonna hillitsin itseni. Ostin itselleni vain pari uutuusdekkaria, jotka olisin kuitenkin hankkinut sekä yhden neulekirjan. Lahjoja ostin sitäkin enemmän. Pidän kirjalahjoista. Tai siis pidän niiden antamisesta.”

Pohojan Akka vertaili hintoja:

“Hintavertailu kannattaa messuillakin: esimerkiksi tuossa käsityökirjassa oli huima 16 euron hintaero kahden messuosaston välillä. Aioin ostaa sen eräästä pisteestä, mutta päätin harkita hetken. Onneksi, sillä käytävän toisella puolella kirja maksoi vain 10 euroa. Aamunkoin sain myös halvimmalla hinnalla eli Suomalainen Kirjakauppa myi sitä muutaman kymmenen senttiä edullisemmin kuin WSOY.”

- – -

No entäs sitten tämän blogitekstin kirjoittaja eli minä? Kävin messuilla, kun ilmaiseksi pääsin. Ostin yhden kirjan eli Lehden Rakkaan vuosikirjan, kun en ollut sitä ennakkotilannut. Kyseinen loistoteos maksoi messuilla 19 euroa.

Muutamia muitakin teoksia hypistelin, mutta hillitsin itseni: pyrin mahdollisimman vähään kirjojenkin omistamisessa, vaikka kirjat ovatkin minulle mieluisia. Messuilla olemisesta en suuremmin nauti: ainakin tällä kertaa tuntui, että hälinää oli liikaa.

Jo pari kertaa aiemmin vietetty levy-yhtiöiden ja -kauppiaiden yhteinen alennusmyynti alkaa huomenna. Levyalen nettisivuilta voi tarkistaa osan tarjonnasta. Tarjonta vaihtelee kaupasta riippuen, joten kaikkia levyjä ei löydy kaikkialta.

Olen aiemmin ostanut aika mielelläni cd-levyjä alennusmyynneistä. Nykyisin kuitenkin cd-levyjen määrä jo ahdistaa: monen levyn kohdalla jo tuntuu, että ne kuoret ja kannet ovat turhuutta, jotka jäävät vain hyllyyn, koska musiikki on ladattuna tietokoneelle. Tätä nykyä treenailen myös Spotify-musiikkipalvelun käyttöä (kutsun saaneille maksuton).

Joten taidanpa pidättäytyä tänä vuonna poissa levyalen houkutuksista. Mutta vannomatta paras, sillä voihan olla, että ohimennessäni eksyn plaraamaan levyhyllyä ja sieltä löytyy just se oikea levy.

Dodo ry:n ottaa tänään vauhtia Megapolis 2023 -festivaaliin järjestämällä Minipolis-tapahtuman klo 17-20 Demos Helsingin tiloissa (Laivurinkatu 41).

“BKT kasvaa länsimaissa, mutta onnellisuus ei. Samalla ympäristöongelmat pahenevat. Tarvitaan siis uusia avauksia. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan!”

Mukana on mm. graffiti-kronikoitsija Tuomas Jääskeläinen, Koneen design-johtaja Anne Stenroos, kaupunkitutkija Panu Lehtovuori ja Avain-kustantamon Anna-Riikka Carlson.

Espoon Cinéssä pääsi katsomaan John Websterin Katastrofin aineksia -dokumentin ensi-illan. Dokumentti tulee teatterilevitykseen noin kuukauden päästä. Esityksen jälkeen oli keskustelutilaisuus, jossa Webster ja tuottaja kertoivat ajatuksia aiheesta ja leffan teota.

Eko-Matin kanssa todettiin, että varsinaisesti mitään uutta faktaa leffa ei tuonut meille. Dokkari selvitti ilmastonmuutoksen perustaustoja, mutta tietysti tuollaisessa pätkässä joudutaan vähän vetämään mutkia suoriksi.

Websterin tavoite oli käsitellä vakavaa asiaa viihdyttävästi, ja siinä dokumentti onnistuu.

Omasta mielestäni dokumentti oli pitkälti myös parisuhteen käsittelyä, sillä siinä Webster käy keskusteluja paljon nimenomaan vaimonsa kanssa. Se on tietysti luonnollista, kun kyse oli perheen yhden vuoden öljydieetistä.

John Webster (vas.) ensi-illan jälkeen.

Webster sanoi keskustelutilaisuudessa, että vuoden ajan heidän kotinsa useimmin kuultu lause olikin “oota, mä käyn kameran”. Ja tietysti vain pieni osa kaikesta materiaalista on mahtunut vajaaseen 90 minuuttiin.

Websterin mielestä oleellista olisi pyrkiä tekemään edes jotain sen sijaan, että turhautuisi täydellisyyttä tavoitellessaan. Dokumentissa näkyi kuitenkin Websterin omakin syyllisyys ja se, kuinka tieto lisää tuskaa.

Itse ajelin Tapiolasta Helsingin puolelle dokkarin jälkeen fillarilla. Vastaan tuli runsaasti henkilöautoja, ja väistämättä taas mietin, onko jokainen noistakin ajoista oikeasti tärkeä. Websterin perhe eli dokumentin mukana puolisen vuotta ilman autoa, mutta sitten kuitenkin hommasivat nelipyöräisen, jonka polttoaineena käytetään biodieseliä.

Muovin Webster valitsi dokumentin kohteeksi kuulemma siksi, että se konkretisoi ilmastonmuutosta. Ja kieltämättä katselen parhaillaan ympärilleni niin, että havainnoin joka puolella muoviesineitä. Päivän Hesarissa oli Websterin haastattelu (€), jonka mukaan hän nyt käsittelisi dokumentissa enemmän ruuan ympäristövaikutuksia. Webster miettii, tuliko dokumentissa keskityttyä liikaa muoviin:

“On vaara, että vain se jää ihmisille mieleen. Muovikin tosin muistuttaa, kuinka riippuvaisia olemme öljystä. Sitä paitsi muovi pysyy ravintoketjussa sata tuhatta vuotta. Kun kokosivilisaatiomme on kadonnut, muovikääreet ovat yhä jäljellä”, Webster huomauttaa.

Lisäys 25.8. eli mitä muut kirjoittavat ensi-illasta:

Askeettiseksi hedonistiksi itsensä määrittelevä Leo Stranius jäi pohtimaan, mistä hän voisi vielä luopua: “Ehkä lämpimästä vedestä, tai sähköstä. Pitäisikö ainakin sulkea kaukolämpöpatterit ja hankkia tilalle sähköpatterit, jotka saavat energiansa tuulivoimasta.”

Myös Serenitas suosittelee elokuvaa. “Monenlaisia tilanteita tulee eteen, jos aikoo selvitä ilman muovia.”

Design Forum Finlandin Lähiostoksilla – Glocal Shopper -myyntinäyttelyn teemoja ovat eettinen ostaminen ja kuluttaminen, lähituotanto ja kotimaiset materiaalit ja raaka-aineet.

“Esimerkkejä valittaessa on painotettu luontoa säästäviä tuotteita, erilaisia ekologisia oivalluksia sisältäviä, kierrätykseen, energiansäästöön ja kestävyyteen perustuvia ratkaisuja. Mukana on huonekaluja, valaisimia, kodin pienesineitä, kierrätysmateriaaleista tehtyjä koruja ja vaatteita sekä kokoelma lastentuotteita.

Lähiostoksilla-näyttelyn tavoitteena on kannustaa kuluttajaa ympäristöystävällisempiin valintoihin ja tiedostamaan, miten tärkeä merkitys on tuotteen elinkaarella. Tilaaja, suunnittelija, valmistaja ja loppukäyttäjä ovat kaikki viime kädessä vastuussa tuotteen ympäristövaikutuksista.”

Näyttely on avoinna 13.6.–31.8.
Design Forum Finland, Erottajankatu 7, Helsinki
Ma–pe 10–19, la 10–18, su 12–18
Vapaa pääsy

Via Luksus