Setä on tekemässä paluuta juurilleen. Muuttamassa Helsinkiin. Tänään kävelin syntymäkaupungissani tarkkailemassa kaupunkikuvan muutoksia. Menin Kampin ostoshelvettiin.

Miten minusta tuntuikaan, kuin vanha setä olisi tullut isoon kaupunkiin. Olin aivan pihalla. Uudessa ostoskeskuksessa oli konseptimyymälöitä toistensa perään. Apua. Varmasti niitä brändijohtajia keljuttaa, keneltä kauppaa ei löydy. Minä en taas löytänyt mitään. Joukossa oli ihan uusia kauppoja ja tuotemerkkejä, joista en ole edes kuullut. Ja ylhäältä löytyi jotain holhouskeilausta.

Kävelin kotiin tyhjin käsin. Tai siis kirjastoon. Asuntomarkkinoilla on liian vilkasta.