Poikkesin tänään pitkästä aikaa Espoon Kierrätyskeskukseen vilkaisemaan tarjontaa. Ostin kolme Uusix-verstaan valmistamaa kangaskassia halpaan hintaan: peruskangaskassit, joihin oli painettu kuviot, maksoivat euron kappale ja tilkuista tehty pikkuolkakassi neljä euroa. Olisin ollut valmis maksamaan enemmänkin, kun kyse on kuitenkin käsityöstä, mutta ilmeisesti tuon kyseisen verstaan hinnoittelupolitiikka on sellainen, ettei voittoa ole syytä tuottaa.

Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskukset muuten lainaavat veloituksetta peräkärryjä esimerkiksi muuttoa varten.

Tällä viikolla vietetään myös nuukuusviikkoa, joten sinällään kierrätyskeskushankinnat sopivat mainiosti vapunalusaikaan.

kierrätyskassit