Kulutusjuhla

Vaarallisia pakkauksia

Tietokoneeni kaipasi uutta hiirtä ja päädyin pieneen ja näppärään Logitechin langattomaan USB-hiireen. Kotona huomasin, että minun olisi jo kaupassa pitänyt itse asiassa pyytää myyjää avaamaan pakkaus puolestani.

Hiiri oli nimittäin niin paksuun muoviin tyhjiöpakattu, etten meinannut saada sitä kammettua millään irti. Saksista ei ollut mitään hyötyä, sillä ne eivät paksuun muoviin pureutuneet lukuunottamatta muutamaa terävää lirpaketta, jotka sain vaivoin leikattua muovin pintaan.

Ns. täysin kypsänä sivalsin muovikuoren auki puukolla. Hyvä ettei sentään kirveelle ollut töitä. Voi herranjestas, miksi pitää yksinkertaisten laitteiden käyttöönotto tehdä näin ylivoimaisen vaikeaksi. Samanlaisen revohkan kävin läpi taannoin ostettuani uudet korvakuulokkeet. Armoa. Aaargghh.

4 Comments

  1. Tänään työkaverin kanssa ihailtiin paristopakettia, jossa jokaiselle neljästä paristosta oli tehty sellainen oma ”poisrepäisymahdollisuus” eli kaikkia paristoja ei tarvinnut kerralla taistella ulos paketista. Ihmeteltiin, miten onkin keksitty pieni, mutta avaamista helpottava systeemi.

    Samalla todettiin se, että monet pakkaukset ovat todella raivostuttavia muovi-liimasidos-taitos -yhdistelmiä, joita on mahdoton avata normaalein keinoin.

  2. Applen paketit jaksavat ihastuttaa aina, kun ostan tuotteitaan. Ne ovat osa kaunista ja helppokäyttöistä pakettia, jota firma myy. (Ympäristöpuolen kanssa on sitten vähän niin ja näin.)

    Kun kaveri kertoi opiskelleensa Lahdessa teollista muotoilua ja erikoistuneensa pakkaussuunnitteluun, ensin huvitti ja ryhdyin kutsumaan sälliä Maitopurkkimieheksi. Sitten, kun ostin jotain Logitechilta, tajusin, että mieshän on alalla, jolla voi pelastaa (kuluttajan) maailman.

    Taisin ostaa viime viikolla samanlaisia paristoja kuin Mari Koo, teki tosiaan mieli huutaa pakkaukselle hurraata.

  3. teppo: samaa mieltä, uudessa apple-tuotteessa viehättää lähes yhtä paljon pakkaus ja sen avaaminen kuin itse tuote. sitä kokee avaavansa joka kerta joululahjapakettia, niin jännittävää se on 🙂 .

    onkohan muuten tuotepakkauksille omaa fiilistelyblogiansa? joku asiaan vihkiytynyt saisi kyllä sellaisen perustaa.

  4. Applen pakkaukset ovat kyllä hienoja ja pienentyneet huimasti viime vuosien aikana. Myös styroksi on heillä jäänyt miltei kokonaan pois pakkausmateriaalilistalta.

    Itse kun joutuu työssä silloin tällöin vastaavanlaisia kiinni poltettuja paketteja availemaan niin muistaa mattoveitsen arvon. Kulkee kätevästi rintataskussa ja sillä saa avattua viheliäisimmätkin paketit. 🙂