Olin kaason ominaisuudessa hää- ja juhlapukuliikkeissä morsiamen kanssa. Yllätyin, kun kävi ilmi, että minkäänlaisia kuvia ei saa ottaa puvuista muistinvirkistykseksi.
Toki ymmärrän syyt tähän toimintaan ja sen, että liikkeet haluavat pitää pukunsa mallit liikesalaisuuksini, eivätkä tahdo, että joku käy liikkeessä vain sovittelemassa ilman aitoa ostoaietta. Mutta kun kyseessä ovat valmispuvut, joista mahdollisesti löytyy kuvia valmistajien nettisivuilta, on mielestäni kyseessä käytäntö, joka ei palvele asiakkaita.
Näinä kamerakäynnykkäaikoina olisin tietysti voinut napata salaa jonkinlaisen kuvan suosikkipuvusta muistinvirkistykseksi. En sitä tehnyt, mutta jatkossa kyseisten liikkeiden lienee syytä varautua tällaiseen toimintaan.
Miksi liikkeet eivät siis voisi itse tarjota palvelua, jossa morsiamen suosikkipuvusta napattaisiin digikuva ja se lähetettäisiin tarpeellisten tietojen kera asiakkaan sähköpostiin?
Yllätti muuten noissa liikkeissä sekin, ettei asiakaspalvelu aina ollut niin hyvää tasoa kuin olisi voinut odottaa. Asiakkaalle kyseessä on niin tärkeä hankinta, että myös myyjän käytös ja palvelualttius merkitsevät paljon.