Erä kotimaisia omenoita on vedetty pois myynnistä, koska niistä löytyi liian suuria määriä tuhohyönteismyrkyn jäämiä. Näin kertoo Ylen uutinen.

Kyseistä dimeotaattia oli omenoissa silti niin vähän, että yli yksivuotiaat voivat popsia omenoita huoletta. Ja vauvaikäistenkin pitäisi syödä omppuja puoli kiloa päivässä, jotta myrkkyä tulisi haitallisia määriä. Eli eipä siis ole syytä paniikkiin kenelläkään.

Omenat olivat peräisin yhdeltä tilalta ja lajikkeiltaan rantala ja melba. Rantalaomenoita on myyty Hämeenlinnan ja Valkeakosken toreilla sekä Helsingin Kaivokäytävässä ja Halikon Prismassa. Melbaa on ollut myynnissä Hämeenlinnan ja Valkeakosken toreilla sekä Helsingin Kauppatorilla.

Ainakin omassa taloudessani kotimaisten omenien kausi siis jatkuu edelleen hyvillä mielin.