Kulutusjuhla

Valmiiksi marinoidun lihan suosio

Sanakarissa ihmetellään marinoidun lihan suosiota: ”Turun Sanomat uutisoi menneellä viikolla, että marinadi synnyttää lihan hintaan melkoisesti ilmaa. Kolmannes valmiiksi marinoidun lihapaketin hinnasta kun tulee usein tuosta ällöttävästä mössöstä, jota on vaikea kaapia pois lihan pinnasta – varsinkin jos ostaa lihasuikaleita. YLE:n Kuningaskuluttaja-ohjelma puolestaan laittoi testiin hunajamarinoidut broilerin fileet. Verrokkina testissä oli marinoimaton irtofilee. Niin Turun Sanomien kuin Kuningaskuluttajan kokemukset antavat aiheen kysyä, kenelle tuollaiset teollisen makuisessa marinadissa uitetut lihanpalaset oikein on tarkoitettu?” (Mari Koo)

3 Comments

  1. Siis ne marinoidut lihathan on ihan sairaan usein pakettihinnaltaan halvempia kuin marinoimattomat, ainakin meikäläisen kokemuksen mukaan. Toisaalta en ole ajatellut tota marinadikastikkeen määrän ja lihan määrän suhdetta!

    Ne marinadit kyllä maistuu aivan hirveältä. En tajua miksi lohikin pitää pilata ylisuolauksella ja oranssilla aromivahvennetöhkällä, jos sen vakuumipakkauksessa joutuu ostamaan.

    Mutta muuten veikkaisin, että ne on tarkoitettu uusavuttomille saarioisten roiskeläpillä ja valmishampurilaisilla kasvatetuille kaupunkilaiskakaroille, jotka laittaa ketsuppia sisäfilepihviin, kieltäytyy maistamasta feta-juustoa ja herkuttelee pakasteranskalaisilla ja kevytnakeilla.

    Tänne on muuten helpompi kommentoida kuin kirjoittaa itse. 😉

  2. Sitkeämmissä lihoissa marinadi voi jopa toimittaa tehtäväänsä, eli mureuttaa niitä, esimerkkinä naudansuikaleet, kasslerit ja tällaiset.

    Kana on tietysti asia erikseen, niissä aaltoilevat hinnat, marinadit ja pakkaustavat paljon, mutta ainakin ne suikaleet saa hukattua marinadiin. Ja ”au naturel” on tosiaan usein kalliimpaa.

  3. …tämä täällä joskus jopa kehtaa huuhtaista tai pyyhkiä pahimman sotkun pois… Oranssina ei tod. saa kuin jauhelihaa ja jotain marinoitua kanaa ja muuta suikulaa, ikävä kyllä. Kerran taisin saada kalkkunasuikaleita naturell, ostin sitten pakkaseen jömmaankin kun oli aika hyvää ;D