Kulutusjuhla

Kengät hajosivat kuukaudessa

Kriisillä on kenkäongelma: ”Kuukauden vanhat kengät, kummastakin päkiän kohdalta pohja halki. Korot osoittautuivat ontoiksi niin, että korkolappu on painunut korkoon sisään.

Noh, köyhän ei kannattaisi ostaa halpaa. Mutta kaikista niistä halpiskengistäkin näin pohjanoteerauksia en ole koskaan nähnyt. Aiemmat halpishankinnat ovat kestäneet usein parikin vuotta. Mitkä ihmeen kävelykengät on kengät, jotka eivät kestä kävelyä edes kuukautta?” (Mari Koo)

2 Comments

  1. Kauppaan takas. Minkä tahansa kenkien, halpojenkin, pitää kestää yli kuukausi.

  2. Päädyin uusimaan korkolaput ja laitattamaan uudet pohjat kun samalla diilillä ihkuihin hyvin kestäneisiin mummo-saappaisiini tehtiin sama homma. Olin itse asiassa matkalla Anttilaan, mutta kun kävin ensin viemässä mummokengät suutarille, niin jäivät sinne sitten ne toisetkin.

    Jep, olen mamo.

    Mutta toisaalta ne klesat kengät oli tosi kivat, ja joko olisin saanut rahat takaisin tai saanut uuden parin. Maksoivat niin vähän, etten olisi saanut samalla rahalla uusia kivoja, ja mikään ei olisi ollut takeena sille että alelaarista löydettyjä kenkiä olisi enää ollut ainuitakaan sopivia pareja jäljellä. Turhamaisuus ja laiskuus voitti, kuluttaja hävisi.