Kulutusjuhla

Jouluun käytetään noin kuusisataa euroa

Suomalainen käyttää tänä vuonna jouluun rahaa keskimäärin noin 630 euroa. Tästä summasta reilut puolet käytetään joululahjoihin ja loput esimerkiksi ruokiin ja vaatteisiin. Eniten rahaa joululahjoihin laittavat 26-39-vuotiaat.

Nordean tekemä kysely osoittaa myös sen, etteivät erilaiset elämykset, lahjakortit tai silkka raha ole Suomessa niin yleistä kuin muualla Pohjolassa.

Hyvän mielen lahjakauppoja voi tutkailla esimerkiksi Mina von Münchausenin tekemästä listauksesta: mukana on mm. useita hyväntekeväisyysjärjestöjä sekä eettis-ekologisia vaihtoehtoja, ja lahjoja voi siis tilata omalta kotisohvalta käsin.

Lisäksi nyt sunnuntaina 9. päivä järjestetään Vanhalla ylioppilastalolla Eettiset joulumarkkinat.

Minulla jouluun ei varmasti mene lähellekään tuota kuuttasataa, kun en paljon lahjoja osta. Itseäni voin toki hemmotella ja lahjoa esimerkiksi ruokaherkuilla, kun sitä veronpalautustakin napsahti eilen tilille…

Mitenkäs teillä muilla?

2 Comments

  1. Hassua, että vieläkin on noin suosittu tuo juttu. 🙂 Mutta on kyllä hyvä jos siitä on käytännön hyötyä. Ehkä minun kannattaa jatkaa sen päivittämistä aina silloin tällöin. Mukavaa joulunodottelua!

  2. Wilhelmiina: No, ainakin minulle tuo koontisi on jäänyt positiivisesti mieleen, aika kattava listaus nimittäin! Päivitä vain ihmeessä, jos intoa riittää: mielestäni tuollaista ”puolueetonta” katsausta noihin kauppoihin tarvitaan ehdottomasti, ja tuolta blogistasi se löytyy kätevästi.