Kulutusjuhla

Joululahjalla hyväntekoon

Eettiset joululahjat ovat olleet kovin pop jo muutaman vuoden. Kepa on kerännyt listan erilaisista eettisistä ja ekologisista lahjakaupoista. Osa eettisistä nettikaupoista onkin jo tuotteistettu aika pitkälle. Esimerkiksi I-Aid, Suomen pakolaisapu ja Kirkon ulkomaanapu tarjoavat mahdollisuutta lahjoittaa rahaa niiden toimintaan ja saada vastineeksi posti- tai nettikortin, jonka voi lähettää lahjan saajalle. Korteissa kerrotaan lahjan käytöstä, mikä on varsin mukavaa lahjan ”saajalle”.
Kuitenkin ylllättävän moni hyvää tekevä järjestö tarjoaa vielä pelkkää lahjoitusmahdollisuutta tai sitten tuotteita, joista osa menee järjestön toimintaan. Osa tuotteista vaikuttaa jopa hieman epäillyttäviltä niiden itsensä eettisyyden ja ekologisuuden kannalta. Esimerkiksi Unicefin lasten lääkärisetti on valmistettu työolojen luvatussa maassa Kiinassa. Punaisella ristillä on myös varsinainen krääsäkauppa kasvomaalauspaketteineen ja dvd:eineen. Postikortteja tuntuu löytyvän lähes jokaisen järjestön kaupasta.

Hauska vaihtoehto on Kassandra ry:n ohjelmakauppa, josta saa monenlaista kansainvälistä ohjelmisto. Oivia lahjoja trendikkäälle maailmanparajantajalle tarjoaa taas Amnestyn verkkokauppa. Aika hienoja paitoja, jotka on tehty luomupuuvillasta ja joiden tekijöiden oikeuksia ei ole poljettu. Mainioita vinkkejä ekologisiin lahjoihin saa myös Luonnonsuojeluliiton listasta.

Onneksi vaihtoehtoja riittää niin lahjanantaja kuin saajankin mieltymysten mukaan. Minun lähipiirini voi valmistautua itselleen sopiviin lahjoihin, jotka eivät tarvitse paketteja.

7 Comments

  1. Meitsi lahjoittaa eläinsuojeluyhdistykselle kuten ennenkin.

  2. Joo, Hesyyn taitaa mennä täälläkin. Joskus kaveria muistetaan merkkipäivänä Pääskyjen Puu-adressilla. Eli osta adressi, rahalla ostetaan puu lahjansaajan nimellä Intiaan. Tätä mä olen käyttänyt jonkun verran, esim. kun joku saa lapsen, täyttää 50 v. jne. Eli tyyliin: Nimelläsi on istutettu puu …..nne! Tämä adressi takaa sen jne… Sitten se Pääskyjen teksti. Sopii joteskin enemmän tämän ajatusmaailmaan, täältä voipi tilata
    http://www.paaskyt.fi/

  3. Kotimaisia avustuslahjamahdollisuuksia kaipailisin. Vielä löytyy ihan läheltäkin niitä jotka apua tarvitsevat. Onko niin että kotimainen vähäosaisuus ei ole tarpeeksi surkeaa vai onko liian lähellä oleva avustuskohde jotenkin vaikeammin lähestyttävä?

  4. Eipä Oupalle millään pahalla, mutta esim. Hörhö ja Hörhötär saivat juuri Frelssiksekstä jouluruokaa niin paljon, että eivät jaksaneet kunnolla kantaa. Ja lisää vielä tulee. Lisäksi ensi viikolla on vaatejako ja saavat myös ns. joulurahan. Lisäksi diakonissan jouluraha. Eli näinkin läheltä seuranneena – heillä menee paremmin kuin minulla. En väheksy kotimaan apua mitenkään, minä autan kotomaan kissoja mieluusti! Eivätkä ne puut Intiaankaan kasva kenenkään auttamatta – ei siellä ole rahaa omienkaan köyhien auttamiseen saati sitten puihin. Tiedän – ajatukseni ovat hemmetin kerettiläiset, mutta minä teen näin ja tämä on oma valintani. Ns. joululahjoja en juuri osta, jotain pienen pientä, nytkin 1.99 maustejutun hyvälle ystävälle!

  5. MInä en anna, vaan lainaan.
    Joka kuukausi menee jollekin yrittäjälle Kivan kautta rahaa sellaiselle yrittäjälle, jonka toiminta liitty joko kulttuuriin, tiedonvälitykseen, opetukseen tai tukeutuu paikalliseen tuotantoon ja osaamiseen.

    http://www.kiva.org/app.php?page=businesses

  6. Ohoo, tuommoinen Kiva olikin ihan uusi tuttavuus! Kiinnostava kuvio!

  7. Löytyy köyhyyttä ja kärsimystä tietysti ihan läheltäkin. Eikä kenenkään auttaminen voi olla huonoa asia (riippumatta siitä, onko kyse Intialaisista katulapsista vai naapurin juoposta).

    Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että maailman hyvinvointi ja resurssit on jaettu surullisen epäoikeudenmukaisesti.

    Epäoikeudenmukaisesti sekä niin, että Suomessa joillain on hyvin ja joillain tosi paskasti, mutta myös niin, että Suomessa lähes kaikilla on enemmän kuin sadoilla miljoonilla Intialaisilla.

    Yksi hieno idea on, että olemme kaikki saman maapallon ja maailman kansalaisia. Siitä on hyvä lähteä tavoittamaan tasavertaisuutta ja onnellisuutta rajojen sisällä ja ylitse.

    P.S. Kiitos I-Aid -maininnasta, olemme myyneet monta lahjaa tämän sivun kävijöille 🙂