Muutama viikko sitten kadotin Helkama-pyöräni avaimen. Vara-avain oli kadonnut jo pari vuotta sitten, joten tarpeeseen tuli vinkki toisessa blogissani: Helkamiin voi teettää avaimen numerolla uusia avaimia. Pyöräni huolto-ohje vahvisti, että Abloy-liikkeistä voi todellakin tilata lisää avaimia.

Menin siis Lukkohuolto Melingiin Hämeentielle. Minua palvelut henkilö ihmetteli avainnumeroa, sillä sellaista ei löytynyt listoilta, mutta hän lupasi soittaa Abloylle. Seuraavana päivänä sain tiedon, että voin hakea avaimet. Noutaessani niitä ihmettelin hiljaa mielessäni avainten mallia, joka näytti hyvin erilaiselta kuin mihin pyörässäni olin tottunut. Ja niinhän siinä kävi, etteivät avaimet sopineet pyörään.

Soitin Melingiin ja minua kehoitettiin tuomaan koko pyörä sinne asian selvittämistä varten. Näin tein, ja kävi ilmi, ettei kolme vuotta vanhassa Helkamassani ollut edes Abloy-lukkoa, kuten pyörän huoltokirja väitti, vaan merkki oli Ava.

Lukkoliikkeestä luvattiin selvitellä, onko avaimia mahdollista saada. Parin päivän päästä sain puhelun, jossa kerrottiin, että nyt on Tanskasta tilattu avaimet ja menee ehkä pari viikkoa, kun ne ovat täällä.

Ei mennyt kuin reilu viikko, ja sain kuulla, että avaimet olivat saapuneet ja ne toimivat.

Sain siis todella hyvää palvelua: ei mielestäni olisi ollut lukkohuollon tehtävä jäljittää avaimia, mutta he tekivät sen. Minua palvellut henkilö kertoi, että Suomen Ava-lukkojen edustaja oli lisäksi väittänyt, ettei kyseiselle numerosarjalla saa avaimia, mutta Tanskasta siis kuitenkin löytyi.

Koko homma eli kaksi toimivaa avainta maksoi minulle 21 euroa, joka ei ole yhtään paha hinta moisesta vaivannäöstä ja siitä, ettei lukkoa tarvinnut hajottaa ja sitten hommata uutta lukitussysteemiä.

Sitä jäin miettimään, että mitenkähän näissä sitten toimii se kotivakuutusten sääntö, jonka mukaan polkupyörään pitää olla usein molemmat avaimet tallella, jos haluaa korvauksia saada. Nythän voisin teettää vaikka useita vara-avaimia, joten avaimia olisi ”todisteeksi” useita.