Kriisi ei kaipaa urheilua maksullisilta tv-kanavilta eikä leffoillakaan myynti innosta: ”Puhelinmyyjät varsinkin luulevat että urheilu on jokin taikasana, jolla myydään mitä vain. Hyi hemmetti. Ymmärrän vielä, että urheileminen itsessään – ihan itse omilla pikku lihaksillaan – on kivaa, mutta että maksaisi useasta urheilukanavasta voidakseen katsoa jotain suopotkupallokisoja sohvalla röhnöttäen ja keskiloluttölkkiä keskikehonsa päällä tasapainotellen?
En jaksa ymmärtää, ja todella ärsyynnyn aina kun yli-innokkaat myyntidroidit yrittävät myydä asioita minulle urheilulla. Ja leffoilla. Sillä vaikka pidänkin elokuvista, elokuva vaatii aina sen 1,5-2,5 tunnin ajallisen kertapanostuksen. Mikä ihmeen avain onneen on puoli tusinaa leffakanavaa, kun illassa ei ehdi tai edes jaksa katsoa kuin sen yhden? Sen sijaan sarjapainotteisilla viihdekanavilla ehtii katsoa useita eri ohjelmia illassa, mutta niitäpä ei juuri ole, koska elokuvat ja urheilu ovat muka jokin ihme tie onneen.” (Mari Koo)