Eräs toveri valitti taannoin hammaslankaongelmaa. Hänen suosikkihammaslankaansa ei enää myyty tavallisissa kaupoissa, ainoastaan apteekissa, ja hinta oli sen mukainen.
Tämä tietysti harmitti miestä, mutta erityisesti häntä harmitti se, ettei hammaslangoista ole kaupan hyllyssä näytteitä. Mistä voi tietää, kuinka ”thin” se ohut lanka oikeasti on tai onko lanka niitä, jotka rispaantuvat heti käytössä?
Ei varmaan olisi iso vaiva, jos hammaslangoista siis saataisiin samanlaiset näytepakkaukset kuin useista kosmetiikkatuotteista. Näin välttyisi vääriltä hankinnoilta ja todennäköisyys löytää juuri oikea kasvaisi.
Ja minä itse tietysti kuulun niihin, jotka aina yrittävät aloittaa hammaslangan käytön, mutta sitten ”unohtavat” sen kuitenkin. Mitenkähän tämän ongelman ratkaisisi…
Aiheesta tuli mieleen Elma-tädin varoittava esimerkki muutaman kuukauden takaa: miten käy, jos hammaslankapakkaus sujahtaa kuivausrumpuun?
”Lopputulos oli, että kaikki suatana 5 kg kuivauksessa ollutta pyykkiä oli sellaisessa yhdessä tiukassa hammaslangalla sidotussa sumpussa. Melkein meinas huutonauru ja -itku päästä samaan aikaan. Oli nimittäin aivan hirvee inferno erotella saksien kans sitä sotkua.”
Pauliina
Kyllä. Olen itsekin pohtinut hammaslanka-asiaa. Koskaan ei tiedä onko se nauhamaista vai ei. Sellainen pyöreä ruhjoo ikenet jos on lainkaan herkempisuinen. Kai sitä nyt pitäisi tietää, mitä ostaa. Tuskin ottavat kaupassakaan palautukseen avattua hammaslanka-askia.
Outi
Kannattaa skannailla pakkauksista sanaa ”tape”, tosin en tällä hetkellä omalta asuinpaikkakunnaltani löydä kuin yhtä merkkiä (Oral B), jossa tuo tapevaihtoehto on saatavilla.
Kerran erehdyin ostamaan Expand-merkinnällä varustettua hammaslankaa, jonka oli varmasti joku hyvällä tarkoituksella suunnitellut siten, että lanka oli helppo viedä hammasväliin jossa se sitten laajeni. No lanka oli kuitenkin melkö höttöä ja rispaantui poskihampaan isossa paikassa olevaan rosoiseen kohtaan. Seisoin varttitunnin peilin edessä suu auki, ensin leikellen lankaa kynsisaksilla lyhyemmäksi (en uskaltanut vetää kun pelkäsin että paikka tulee perässä) ja jatkoin sohien langanpätkää hammastikulla. Lähtihän se ja sen jälkeen olen ostanut Oral B:n tapea aina puolitusinaa pakkausta kerralla, ihan varmuuden vuoksi jos sen toimituksiin tulee vaikka tauko…
Lauri
Kaikki hammaslangat rispaantuvat. Kysymys on ainoastaan siitä kuinka helposti. Oral-B Satin Floss on lähinnä rispaantumatonta. Markkinoilla olevat langat pystyy helposti kokeilemaan kaikki lävitse enkä näe syytä testereihin. Kädessä pidettävästä langanpätkästä ei sitä paitsi pysty tietämään miltä se tuntuu hampaanvälissä.
Aaltoneito
”Markkinoilla olevat langat pystyy helposti kokeilemaan kaikki lävitse enkä näe syytä testereihin.”
Onhan se sitten tosi kiva ostaa pakettitolkulla erilaisia hammaslankoja (eivät ole aivan ilmaisia kuitenkaan), vain todetakseen, ettei pysty kyseistä lankaa käyttämään. Ehkä ne voisi laittaa Huuto.netiin testauksen jälkeen…
Tuo Satin Floss on parasta, mitä on vastaan tullut, mutta se on ehkä turhankin liukasta, on nimittäin hankala saada siitä pitävää otetta, vaikka solmiikin langan lenkiksi (solmu tuppaa aukeamaan).
Pauliina
Outi, empiirinen testaus on todistanut että kaikissa nauhaa sisältävissä paketeissa ei tuota tape-sanaa ole. Ja kyllä, Satin Floss on parasta jota minäkin olen kokeillut.
H.L
Jordan Miracle hammaslankain, siis se tikkuvehje, jonka päässä on parin sentin pätkä lankaa kiristettynä valkoisen vaihtopään oksiin…. niin siis se on saanut mut harrastaan hammasvälien putsausta. Omin käsin sörkkiminen on ollut aina niin tuskastuttavaa, etten ole sitä kauaa jaksanut, mutta Miraclea oon jaksanut käyttää. Suosittelen.
Mari Koo
Lauri, kyllä ne testerit mielestäni olisivat silti ihan paikallaan. Haluan ihan oikeasti nähdä, miten leveää se lanka on. Hammasvälini ovat tosi ahtaat, ja tuollainen Outin kuvailema tapaus voisi vallan mainiosti tapahtua minullekin…
H.L. testasin joskus hammaslankainta, mutta ei se minua saanut koukkuun. Ennemmin sitten omin käsin, tulee halvemmaksikin 🙂
Pitänee ostaa seuraavalla kerralla Satin Flossia testattavaksi.
EE
Mulla on niin ahtaat hammasvälit, että langan täytyy olla todella ohutta ja rispaantumatonta ja siksi pidän itse noista Oral-B:n Satin langoista. Niitä on itse asiassa kahta tyyppiä: Satin Floss ja Satin Tape, joista toinen oli muistaakseni leveämpää mutta en nyt muista kumpi.