Kulutusjuhla

Welhon nettiyhteys pätkii eikä ongelmaa korjata

Schizo-Janne on suivaantunut Welhoon: ”Meillä on tuo Welhon yhteys pätkinyt elokuusta asti noin kaksi kolme kertaa tunnissa. Ollaan oltu yhteydessä yritykseen, jossa tietenkin kielletään kaikki. Yhtiö tietenkin kieltää sen tosiasian, että me emme ole yksin ongelman kanssa.

Oireellista tietenkin on, että uuden ja nopean 110 megan yhteyden käyttäjä eivät ole valittaneet jatkuvasti pätkimisestä. Yhtiöstä tietenkin kielletään tämäkin.” (Mari Koo)

2 Comments

  1. Tuttua tekstiä. Tosin pätkimistä on n. kerran viikossa, maaliskuun alusta asti. Ei paljon jaksa enää soitella kun aina käydään läpi sama lista ja ehdotetaan jotain uutta vipua tai johdonpaikkaa ja ”jos vielä pätkii niin soita” … Eikä edes ole uusi ja nopea yhteys.

  2. welhon kaapelimodeemi pätkii ?

    Itselläni oli sama ongelma.

    Lopulta, kun welhon mukaan heidän verkossaan ei ole vikaa, ja ongelmat silti jatkuivat (ja kun aiheettomasta huoltokäynnistä periotään 50 euron maksu), keksin kysyä, voisiko kaapelimodeemissani (Motorola) olla jotain sellaista vikaa, joka ei kokonaan estä yhteyden toimimista, mutta aiheuttaa satunnaisesti pätkiviä yhteyksiä.

    Asiakaspalvelija puhelimessa myönsi tämän mahdolliseksi, ja päädyttiin maksutomaan modeemin vaihtoon. Uusi kaapelimodeemi on Motorola, ja se on toiminut moitteetomasti, eli uuden modeemin aikana yhteys on pätkinyt tasan kerran, ja silloin oli kyse welhon verkossa olleesta viasta, jonka korjauksen jälkeen yhteys on toiminut moitteettomasti.

    Jos käytössäsi on vielä Motorolan vanhempi kaapleimodeemi, niin sen vaihto uudempaan Motorolaan todennäköisesti korjaa ongelman.

    Palvelukokonaisuuden organisointi kokonaisuutena ansaitsee toki moitteita siitä, että welho ei oma-aloitteisesti tuonut esiin kaapelimodeemin mahdollista vikaa ja/tai kertonut mahdollisuudesta maksuttomaan modeeminvaihtoon. Vasta kun asiakas itse ottaa asian esille, siitä eteenpäin homma sujui järkevällä tavalla.

    Moitteita ansaitsee myös asiakaspalvelun aukioloaikojen lyhentyminen sen jälkeen kun dna osti welhon liiketoiminnot (welhohan on nykyään osa dna -konsernia).