Kati hukkasi itselleen tärkeät lapaset, joiden noutaminen takaisin vaati aikaa ja rahaa ja sai miettimään tavaraoiden arvostamista: ”Tuntuu jotenkin paradoksaaliselta ajatella, että mitä enemmän arvostaisimme olemassaolevaa omaisuuttamme, sitä vähemmän jätettä ja hylättyä roinaa kylväisimme ympärillemme. Sitähän luulisi, että kaikenlainen kiintyminen elottomiin esineisiin olisi jotenkin moraalisesti arveluttavaa ja ekologisen elämäntavan vastaista. Mutta kun miettii, miten helppoa tehdastekoiseen, hataralaatuiseen tavaraan – vaikkapa vinosaumaisiin, ensimmäisessä pesussa löpsähtäviin trendivaatteisiin – on kyllästyä ja hamuta uutta tilalle, ei kerran hankitun omaisuutensa arvostaminen ja siitä huolehtiminen tunnukaan enää niin materialistiselta.” (Mari Koo)