Kulutusjuhla

Älä halaile taksitolpalla, voi kyyti jo lähteä!

Kriisi kohtasi kummaa käytöstä taksikuskilta: ”Tulimme eilen seurueella liikelounaalta Sofiankadun Nuevosta Senaatotintorin taksiasemalle noin kahden maissa iltapäivällä. Hetken odotettuamme tolpalle ajaakin taksi ja ensimmäisenä lähteävt halaavat meidät muut ja astahtavat taksiin. Taksi ei lähde, ja hetken päästä seurueen jäsenet nousevat takaisin ulos taksista hölmistyneen oloisina.

Siinä parinkymmenen sekunnin aikana kun seuruetta oli halailtu ennen taksiin astumista, oli kuski jo ottanut koneelta tilauksen ja kehtasi vielä syytellä taksiin astuneita ”arpomisesta” taksin ulkopuolella. Harmi ettei tullut otettua taksin numeroa ylös, tilanne oli jotenkin niin absurdi.” (Mari Koo)

2 Comments

  1. Kuljettajan olisi tietysti pitänyt hetki odottaa ja vaikka kysäistä, oletteko tulossa kyytiin. Jos kuitenkin tilaus tuli autolle nopeasti, saattoi hän pitää sitä varmana ratkaisuna ja hyväksyä ennenkuin jää nuolemaan näppejänsä. Hyväksyttyä tilausta hän ei pystynyt enää perumaan. Toisaalta en ymmärrä, miksi kuski odotteli vielä asemalla, jos kerta oli hyväksynyt kyydin.

    Itse olisin siis noussut autosta ja kysynyt oletteko tulossa kyytiin. Jos vastaus olisi myönteinen, olisin laittanut mittarin raksuttamaan ja avannut ovet. Jos joku ”varaa” taksia, voi siitä hyvin ottaa jo maksua laittamalla mittarin päälle.

  2. Valitus on aiheeton. Nolaisit vain itsesi valittamalla asiasta tarkastajalle. Taksi kannattaa varata puhumalla kuljettajalle. Kyllä, kuljettajakin on ihminen jolle saa ja pitää puhua jos haluaa palvelua. Odotusaika maksaa. Se, että sinä haluat mennä pummilla maksamatta odotusajasta, ei ole taksinkuljettajan vika. Kuljettaja noudattaa sääntöjä. Jos ajoa on tarjolla, sitä otetaan vastaan eikä kuitattuja tilauksia voida perua.

    Aasiakas.